• Sademäärissä eri puolilla Suomea jopa 100 millimetrin eroja: Uudellamaalla puidaan vauhdilla, märkyys vaikeuttaa pelloille pääsyä Etelä-Pohjanmaalla

    Sademäärät ovat vaihdelleet elokuussa huomattavasti. Märkyys vaikeuttaa pelloille pääsyä muun muassa Etelä-Pohjanmaalla.
    Repekkalan luomutilan pelloille Kouvolassa levitetään lantaa. Lohkoille on tarkoitus kylvää syysviljaa.
    Repekkalan luomutilan pelloille Kouvolassa levitetään lantaa. Lohkoille on tarkoitus kylvää syysviljaa. 
    Maatalous|Maatalous
    24.8.202212:00
    Tuulikki Viilo

    Kuuma kesä näkyy Suomen pelloilla. Helteinen sää on kirittänyt viljojen valmistumista monilla alueilla.

    Poutaisina hetkinä puinnit etenevät nyt vauhdilla, kertoo Vilja-alan yhteistyöryhmä Vyr.

    Puinnit ovat sujuneet sutjakasti muun muassa Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa.

    Loppukesä ei silti ole ollut yhtä auringonpaistetta. Sateista on kärsitty esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla.

    Voimakkaat saderintamat ja ukkoskuurot ovat kastelleet aluetta paikoin niin runsaasti, että pelloilla alkaa olla vaikea työskennellä.

    Viljaa on myös laonnut runsaasti. Laatu uhkaa heiketä ja kuivauskustannukset kasvaa.

    Toisaalta maltilliset sateet ovat tulleet nyt tarpeeseen syyskylvöjen ja kasvukauttaan jatkavien kasvien kannalta.

    Runsaimmin vettä saaneilla alueilla märkyys vaikeuttaa syyskylvöjä ja uhkaa jopa niiden onnistumista.

    Erot sademäärissä ovat olleet kesän lopussa huomattavia.

    Elokuun sateisimman ja vähäsateisimman paikkakunnan välillä on ollut jopa yli 100 millimetrin ero, Foreca kertoo.

    Helsinki-Vantaan ja Kouvolan Anjalan sademäärät olivat ajanjaksolla 1.–19.8.2022 vain 2,20 millimetriä, kun Teuvassa samalla ajanjaksolla ropisi jopa 134,90 millimetriä.

    Länsirannikon tuntumassa sademäärä on ollut elokuussa Ilmatieteen laitoksen mukaan tavanomaiseen nähden paikoin kolminkertainen, kun taas etelässä ja idässä on kärsitty kuivuudesta.

    Maltilliset sateet ovat tulleet tarpeeseen syyskylvöjen ja kasvukauttaan jatkavien kasvien kannalta

    Huippusatoihin yltää tänä vuonna harva. Sadot näyttävät jäävän laajalti keskimääräisiksi.

    Talvehtineiden syyskasvien satonäkymiä arvioidaan kohtalaisiksi, kertoo Vyr. Vaihtelua kuitenkin on.

    Syysviljojen hehtopainoja kuvaillaan korkeiksi ja valkuaistasoa hieman alhaiseksi. Puimattomilla ja sateista kärsineillä alueilla sateet uhkaavat nyt sadon laatua toden teolla.

    Myös kevätviljojen satoja arvioidaan pääasiassa kohtalaisiksi. Se on kuitenkin huomattava kohennus vuoden 2021 kevätviljoja kurittaneesta kasvukaudesta.

    Paikoin kuivuus on pienentänyt kevätviljojen satoa tänäkin vuonna merkittävästi. Useimmin kuivuudesta kärsineenä on mainittu ohra.

    Kevätviljojen laatu on toistaiseksi ollut kelvollinen, joskin huolenaiheena ovat jälleen hankalasti ajoittuvat sateet. Kevätviljojen jälkiversonnan arvioidaan paikoin vaikuttavan laatuun ja nostavan kuivauskustannuksia.

    Härkäpavulla satovaihtelut ovat tänä vuonna suuria. Pääasiassa annetut arviot sadosta ovat olleet Vyrin mukaan heikon ja kohtalaisen välillä.

    Herneestä on kohtalaisten satojen ohella odotettavissa myös erittäin hyviä satoja. Vaihtelua on myös öljykasveissa, mutta arviot liikkuvat lähellä keskimääräistä satoa.

    Syyskylvöissä on esiintynyt tänä vuonna poikkeuksellisen runsaasti kirppoja, Vyr varoittaa. Niitä olisikin erityisen tärkeää tarkkailla jo kylvetyiltä syysöljykasveilta.

    Kaikki viljat eivät kuitenkaan vielä ole puintikypsiä.

    Kevätviljojen valmistumista odotellaan esimerkiksi Kymenlaaksossa ja Pirkanmaalla.

    Lue lisää:

    Kiina varoittaa mittaushistorian pahimman kuumuuden uhkaavan syyssatoa – lämpöaalto on vakavin, mitä on koettu koko maailmassa, 66 jokea kuivunut kokonaan

    Kuiva ja kuuma kesä runtelee kaalitilan satoa – kohonneita tuotantokustannuksia ei pysty viemään lopputuotteen hintoihin

    Sateet ja ukkoskuurot hankaloittivat Nivalan maaseutunäyttelyn järjestelyjä – kävijämäärätavoite ylittyi siitä huolimatta

    Ruisvarastot alkavat tyhjentyä – syksyn sato ei kata kulutusta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen