• Ruotsin televisio: Sairaalabakteeri leviää Tanskassa sioista hoitajiin

    Tanskassa sioille syötetään niin paljon antibiootteja, että vastustuskykyisten bakteerien määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti, Ruotsin televisio SVT kertoo. Tutkimuksen mukaan 88 prosenttia Tanskan teurastamoihin tuotavista sioista kantoi MRSA-bakteeria. Vuotta aiemmin luku oli 44 prosenttia.
    Sianlihan tuotannon kannattavuudesta Marko Onnelan tila Jokioisilla


Sianliha porsas lihatuotanto sika karsina sikala maatalous tuotantoeläin ruuantuotanto lihasika
    Sianlihan tuotannon kannattavuudesta Marko Onnelan tila Jokioisilla Sianliha porsas lihatuotanto sika karsina sikala maatalous tuotantoeläin ruuantuotanto lihasika Kuva: Saara Olkkonen
    Maatalous
    3.4.201415:38
    MT toimitus

    MRSA on niin sanottu sairaalabakteeri, joka on kehittänyt vastustuskyvyn tavallisimpia antibiootteja vastaan. Sen saaneiden ihmisten hoitaminen on vaikeaa ja kallista.

    Tanskassa MRSA siirtyy usein sioista niiden hoitajiin. Maan viranomaiset ovat nyt määritelleet, että siankasvattajat kuuluvat sairaalabakteerin riskiryhmään.

    Tanskalaissairaalasta kerrotaan, että sairaalaan tulevalta potilaalta kysytään aina, työskenteleekö hän sikojen kanssa. Jos vastaus on myönteinen, hänelle voidaan jo etukäteen valita eri lääkitys kuin muille.

    MRSA ei välttämättä aiheuta oireita terveellä ihmisellä, mutta hän voi toimia bakteerin kantajana ja levittää sen muihin. Monessa sairaalassa bakteerin kantaja eristetään muista potilaista ja hoitohenkilökunta käyttää suojavaatteita.

    Monissa EU-maissa sioille syötetään antibiootteja kasvun parantamiseksi. Suomessa ja Ruotsissa tällaista käytäntöä ei ole, vaan antibiootteja annetaan vain todettuun tarpeeseen.

    Tanskassa antibioottien käyttö sioille on noin kolminkertaista Ruotsiin verrattuna. SVT:n haastattelema tanskalainen sikatuottaja Henrik Mortensen on sitä mieltä, ettei hän voi vähentää antibioottien käyttöä, koska se nostaisi tuotantokustannuksia.

    ”Hollannissa ja Saksassa antibiootteja käytetään paljon enemmän kuin meillä. Heidän täytyy vähentää käyttöä ennen kuin me voimme tehdä niin, muuten emme pysy kilpailussa mukana”, Mortensen sanoo.

    EU-kommission arvion mukaan EU:ssa kuolee joka vuosi 25 000 ihmistä antibiootteja kestävien bakteerien takia.

    Maailman terveysjärjestö WHO pitää kestäviä bakteerikantoja yhtenä maailman suurimmista terveysuhista. Pahin kauhukuva on, että bakteerit lopulta kehittävät vastustuskyvyn kaikille käytössä oleville antibiooteille.

    http://www.svt.se

    Artikkelin aiheet
    MRSA-bakteeri
    Tanska
    antibioottien käyttö
    siojen kasvatus
    antibioottiresistenssi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle