• Keskipohjanmaa: ”Viiden päivän myöhästymisien vuoksi menetin 20 000 euroa”

    Tukimenetys harmittaa maatalousyrittäjää, kun myöhästyminen oli tahaton eikä mitään hyötymismahdollisuutta ollut.
    Tuottajilla on tiukat aikarajat sille, milloin eläinten poistot tilalta pitää ilmoittaa rekisteriin. Kuvituskuva.
    Tuottajilla on tiukat aikarajat sille, milloin eläinten poistot tilalta pitää ilmoittaa rekisteriin. Kuvituskuva. Kuva: Pekka Fali
    Maatalous|Lihantuotanto
    20.3.202420:30
    Satu Lehtonen

    ”Ajattelin, että siitä tulee ehkä muutaman sadan euron sakko. Mitään ei kuulunut, mutta vuodenvaihteessa kävi ilmi, että myöhästymisien vuoksi menetin 20 000 euron maataloustuen.”

    Näin kertoo veteliläinen naudanlihantuottaja Juha Polso Keskipohjanmaa-lehden haastattelussa.

    Polso kertoo haastattelussa, että eniten stressiä aiheuttavat sää ja EU-byrokratia. Kumpi enemmän, riippuu ilmoista.

    Byrokratiasta hän kertoo omakohtaisen kokemuksen.

    Tilalle tulee vasikoita 35 eläimen erissä ja saman verran lähtee teurastamolle toisesta päästä, lehti kertoo.

    ”Vaikka teurastamo ilmoittaa välittömästi EU:lle teurastetut eläimet, myös tilallisen on tehtävä seitsemän päivän kuluessa poistoilmoitus”, haastattelussa kerrotaan.

    Polsolla poistoilmoituksen teko venyi kahteen otteeseen yhteensä viiden päivän verran.

    Iso tukimenetys yllätti. ”Sitä on tavallisen ihmisen vaikea ymmärtää, että mitään laittomuutta ei tapahtunut, eikä minulla ollut mitään mahdollisuutta hyötyä tästä mitään ja tieto eläinten poistosta kulki välittömästi jo teurastamolta EU:hun”, Polso toteaa.

    Lisää aiheesta
    • Päivi ja Pasi Tammisto kasvattavat vasikoita parin viikon ikäisistä puolivuotiaiksi.

      Lihantuotanto | Yli 8 000 euron tukimenetys tuli puskista, viljelijä luuli kaiken olevan kunnossa – ”En voi käsittää, että pieni virhe johtaa näin valtaviin menetyksiin”

    • Janne Sirviö toteaa, ettei maatiloilla ole tässä taloustilanteessa mitään puskureita ottaa vastaan tahattomista virheistä aiheutuvia isoja tukileikkauksia.

      Maatalousyrittäjät | Sonnin korvamerkkien irtoaminen johti tuhansien eurojen menetykseen karjatilalla: ”Pikkuvirheestä voi lähteä liikkeelle niin iso oravanpyörä, että tila voi kaatua”

    • Pieni unohdus rekisteri-ilmoituksen teossa voi johtaa isoihin tukimenetyksiin.

      Lihantuotanto | Nautarekisteri-ilmoituksen seitsemän päivän määräaika on ehdoton – tukileikkauksiin on olemassa mutkikkaat laskukaavat

      Tilaajalle
    • Elektroninen korvamerkki eli e-merkki voidaan lukea sähköisesti.

      Lihantuotanto | Elektroniset korvamerkit vähentävät virheitä, mutta kaikkia tavoitteita ei ole vielä saavutettu

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys