• Katovuosi on toteutumassa: Viljasato jää 2,7 miljardiin kiloon

    Viljasadosta on tulossa pienin 30 vuoteen.
    Tämän vuoden viljasadosta on tulossa harvinaisen huono. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
    Tämän vuoden viljasadosta on tulossa harvinaisen huono. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN 
    Maatalous
    31.8.201812:56
    STT

    Tämän vuoden viljasadosta on tulossa harvinaisen huono. Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan sato jää 2,7 miljardiin kiloon. Sato on pienin 30 vuoteen.

    Esimerkiksi vuoden ohrasato on jäämässä pienimmäksi 30 vuoteen ja neljänneksen pienemmäksi kuin viimeisen kymmenen vuoden keskiarvo. Ohran osuus Suomen kokonaisviljasadosta on yleensä lähes puolet eli 1,2 miljardia kiloa, joten sen merkitys satoa laskettaessa on suuri.

    Myös muiden viljasatojen satonäkymät ovat heikot. Vehnästä on tulossa pienin sato lähes 20 vuoteen, kaurasta pienin kahdeksaan vuoteen ja rukiista pienin viiteen vuoteen.

    Luken yliaktuaari Anneli Partala kertoo, että viljaa käytetään Suomessa vuosittain yhteensä noin kolme miljardia kiloa, joten tuonnille on tarvetta noin 0,3 miljardia kiloa.

    Kyllä ruokaa riittää eikä vielä olla missään kriisissä", Partala sanoo.

    Lämmin ja vähäsateinen kesä kutisti kaikkien peltokasvien satomääriä. Myös muissa Pohjoismaissa kuivuus on kutistanut satomääriä.

    Pro Agrian asiantuntija-arvioissa selvisi, että satojen koko vaihtelee suuresti jopa läheisillä peltoalueilla. Parhaiten sato onnistui Itä- ja Pohjois-Suomessa.

    Partala arvioi, ettei kauraa ei pystytä viemään ulkomaille 300 miljoonaa kiloa, mihin on viime vuosina totuttu.

    "Rukiita on tuotava ulkomailta, jotta viljaa riittää ruisleipätarpeisiin. Laskennallisesti vain kaurasato riittää kotimaiseen käyttöön", Partala sanoo.

    Luken mukaan muiden viljojen riittävyys riippuu esimerkiksi edellisvuoden sadosta jääneistä varastoista. Ohraa käytetään rehuna, joten sen niukka sato voi johtaa myös karjan vähennystoimiin kotieläintiloilla, joilla rehuvajetta ei pystytä korvaamaan ostorehulla.

    "Eläimiä voidaan joutua laittamaan teuraaksi, jos rehua ei saada tarpeeksi", Partala sanoo.

    Luken elokuun satoarviot perustuvat maatalousalan neuvonta- ja kehittämisorganisaatio Pro Agria -keskusten asiantuntijoiden omilla alueiltaan antamiin arvioihin. Ne kuvaavat tilannetta elokuun 27. päivänä.

    Artikkelin aiheet
    viljasato
    katovuosi
    Luonnonvarakeskus (Luke)
    Pro Agria
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle