1960-luvun alussa Suomen tilamäärä oli suurimmillaan, yli 330 000. Kaikilla oli lypsykarjaa, ja kaikki tilat olivat aktiivitiloja, professori Jyrki Niemi Luonnonvarakeskuksesta kertoo.
1980-luvulla todettiin, ettei kokonaistilamäärä enää kertonut maatalouden rakenteesta riittävän tarkasti.
Aktiivitila käsitteenä otettiin tilastoinnissa käyttöön 1990. Huomattiin, että tiloja oli 200 000, mutta niistä aktiivisia enää vain 130 000.
Viime vuonna Suomessa oli enää 56 000 aktiivitilaa.
20-vuotisen EU-jäsenyyden aikana sika- ja siipikarjatilojen määrä on laskenut vajaaseen neljännekseen ja lypsykarjatilojen 28 prosenttiin.
Kasvinviljelytilojen määrä on vähentynyt vain 8 prosenttia. Kotieläimistä luopuvat tilat säilyttävät yleensä peltonsa, joten ne siirtyvät tilastossa kasvitilojen luokkaan.
Varsinkin kasvintuotantotiloilla tuloja haetaan paljon muualtakin kuin maataloudesta. ”Vuonna 2010 päätoimisuusraja täyttyi vain kolmanneksella kaikista maatiloista”, Niemi kertoo. Toisin sanoen vain kolmanneksella tiloista vähintään puolet viljelijäpuolisoiden tuloista tuli maatilataloudesta.
54 prosentilla tiloista maa- ja metsätalouden tulojen osuus jäi neljännekseen kokonaistuloista.
Vaikka tilamäärä on 20 vuodessa lähes puolittunut, maatalous tuottaa vähintään yhtä paljon kuin ennenkin.
”Ennen EU-jäsenyyttä arvioitiin, että varsinkin viljan ja sianlihan tuotanto laskee. Ennusteisiin nähden maatalous on pärjännyt hyvin”, Niemi sanoo.
Maidontuotanto on melko tarkkaan samoissa lukemissa kuin 20 vuotta sitten. Naudanlihantuotanto on laskenut, mutta sikaa ja siipikarjanlihaa tuotetaan niin paljon enemmän, että lihantuotanto on kasvanut neljänneksen.
Peltoakin on käytössä hiukan enemmän kuin 1995. Sen käyttö vain on muuttunut: säilörehu on korvannut heinäalaa ja vehnä syönyt hehtaareita ohralta ja kauralta.
Lypsykarjatilan keskikoko on EU-aikana lähes kolminkertaistunut ja tilojen keskipeltoala kaksinkertaistunut.
Maatalous ei ole keskittynyt alueellisesti niin vahvasti kuin luullaan, Niemi kertoo.
Maatilojen määrä laski vuosina 1995–2014 Etelä-Suomessa ja Väli-Suomessa tarkalleen saman verran, 42 prosenttia. Itä-Suomessa luku oli 43 prosenttia.
Pohjois-Suomessa tilamäärä laski 35 prosenttia, mutta Niemen mukaan luku ei ole vertailukelpoinen, koska alueen tilamäärä oli alun alkaenkin pieni.
Toki näiden suuralueiden sisällä on tapahtunut keskittymistä, Niemi muistuttaa. Esimerkkeinä hän mainitsee Pohjois-Savon ja Keski-Pohjanmaan vahvat maitoalueet.
Etelä-Suomesta maito on paennut, mutta siat ja siipikarja ovat voimissaan.
SATU LEHTONEN