• Atria siirtyy Nurmossa nelipäiväiseen viikkoon

    Maatalous
    31.12.201415:00
    Liisa Yli-Ketola

    Atria käynnisti joulukuun alussa kehittämisohjelman sian teurastuksen tehostamiseksi Nurmon tuotantolaitoksella.

    Yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena teurastamon kapasiteettia leikataan määräaikaisilla lomautuksilla vuoden 2015 aikana korkeintaan 25 henkilötyövuoden verran.

    Käytännössä koko henkilökunta tekee nelipäiväistä työviikkoa viikot 3–47.

    Suurimman työsesongin aika on ensi vuonna joulun alla kinkkujen tuoresuolausaika, jolloin tehdään täyttä työviikkoa.

    Lomautukset koskevat 120 työntekijää Nurmon sikateurastamolla.

    Teollisista prosesseista vastaava johtaja Markku Hirvijärvi kiittää, että yhteistoimintaneuvottelut käytiin työntekijöiden kanssa hyvässä hengessä eikä ketään jouduttu irtisanomaan.

    Lisäksi hän muistuttaa, ettei vastaanottokyky tiloilta vaarannu missään vaiheessa.

    ”Meillä on varaa kasvattaa kapasiteettia linjanopeutta muuttamalla”, Hirvijärvi sanoo.

    Syy lomautuksiin on nykyinen markkinatilanne, joka on tänä vuonna ollut kuuden prosentin verran miinuksella.

    Toiveet hän laittaa siihen, että vuoteen 2016 mennessä kuluttajien käyttäytyminen muuttuu nykyistä enemmän kotimaista lihaa suosivaksi.

    ”Sen eteen teemme kovasti työtä brändäyksellä ja siihen meidän pitää uskoa. Kotimaisuuden arvon nousu on jo kansantaloudellinenkin kysymys”, Hirvijärvi vakuuttaa.

    Atrian Jyväskylän tehtaalla ei nyt käyty yt-neuvotteluja, koska ne käytiin ja väkeä sieltä vähennettiin jo aiemmin tänä vuonna.

    LIISA YLI-KETOLA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Atria
    nurmo
    nelipäiväinen työviikko
    sikateurastus
    yt-neuvottelut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle