• Virolaista viljaa EU:n ruoka-apuna suomalaisille

    EU:n ruoka-apua jaetaan vähävaraisille suomalaisille yhteensä noin 2,9 miljoonaa kiloa vuosien 2015 ja 2016 aikana. Tuotevalikoimaan kuuluu muun muassa virolaista vehnä- ja sämpyläjauhoa sekä latvialaisia puurohiutaleita, pastaa ja mysliä.
    Puolet ruoka-aputuotteista on kotimaisten ja puolet ulkomaisten yritysten valmistamia.
    Puolet ruoka-aputuotteista on kotimaisten ja puolet ulkomaisten yritysten valmistamia. Kuva: Satu Lehtonen
    Maatalous
    14.9.201515:20
    Satu Lehtonen

    Kymmenestä ruoka-aputuotteesta puolet on suomalaisten yritysten valmistamia.

    Vain yhdessä, Valion maitojauheessa, on suomalaisesta raaka-aineesta kertova joutsenlipputunnus.

    Kolmessa tuotteessa eli Jalostajan hernekeitossa ja sian- ja naudanlihavalmisteessa sekä Oululaisen hapankorpuissa on suomaisesta työstä kertova avainlipputunnus.

    Suomessa ruoka-apuohjelman budjetista 85 prosenttia tulee EU:lta. Siksi tuotteiden kilpailutuksessa ei saanut käyttää kotimaisuuskriteeriä, ylitarkastaja Sari T. Niemi ohjelman toimeenpanosta vastaavasta Maaseutuvirastosta kertoo.

    Uuden ohjelman ensimmäiset elintarvikekuljetukset jakelupaikkoihin alkavat lokakuussa. Paikallinen jakelupaikka voi aloittaa elintarvikkeiden jakamisen vähävaraisille tämän jälkeen oman aikataulunsa mukaisesti.

    Elintarvikkeiden jakelusta vastaavat ohjelmaan valitut 34 kumppaniorganisaatiota, jotka ovat kansalaisjärjestöjä ja avunsaajia lähellä olevia organisaatioita. Jakelupaikkoja on noin 480 eri puolilla Suomea.

    Artikkelin aiheet
    EU-ruoka-apu
    virolainen vilja
    vähävaraiset
    Maaseutuvirasto
    suomalaiset yritykset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle