• Maanomistajien oikeudet roikkuvat kalastuslain koukussa

    Jatkossa kalastusalueen käyttäjä maksaa kalastuksesta saman verran kuin vesialueen omistaja.
    Maatalous
    6.3.201508:00
    MT toimitus

    Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpon (kok.) mukaa uusi kalastuslaki ei polje vesialueiden omistajien oikeuksia oleellisesti.

    ”Uudistuksessa tehdään iso periaatteellinen muutos siitä, että jatkossa maksetaan kala-alueen hoidosta, ei kalastuksesta."

    Kerättävillä kalastonhoitomaksuilla hoidetaan jatkossa nimen mukaisesti kalakantoja esimerkiksi istutuksilla.

    ”Valtio jyvittää maksut takaisin alueille tarpeen mukaan”, ministeri jatkaa.

    Maksun tavoitteena oli ministerin mukaan se, että mahdollisimman moni maksaisi mahdollisimman vähän. ”Eläkeläiset rajattiin kuitenkin maksun ulkopuolelle sosiaalidemokraattien aloitteesta, jolloin maksuun tuli ’Rinne-lisä'".

    Hallitus runnoo

    Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kesk.) tyrmää ministerin puolustelut. ”Vesialueiden omistajat ovat lain uudistuksessa ainoa ryhmä, jonka asemaa heikennetään ja omistusoikeuden käyttöä rajoitetaan.”

    Lepän mukaan voidaankin perustellusti kysyä, mistä maanomistajien oikeuksia seuraavaksi heikennetään ja missä viranomaistaho seuraavaksi puuttuu omistusoikeuteen.”Tämä on erittäin huono viesti maanomistajille, kun tälle linjalle on lähdetty."

    Jatkossa vesialueen omistaja maksaa kalastonhoitomaksua saman verran kuin muut maksavat alueen käytöstä.

    ”Tätä ei voida katsoa oikeudenmukaiseksi. Valitettavasti siihen ei saatu lain valmistelussa muutoksia yrityksistä huolimatta.”

    Lepän mukaan hallituspuolueidenkin edustajat esittivät ennen lain käsittelyä siihen muutoksia, jotka jäivät kuitenkin toteuttamatta.

    ”Hallitus ampui omia rivejään suoriksi, jotta saadaan ennen vaaleja tällaisia lakiesityksiä läpi.”

    Lue aiheesta lisää perjantain Maaseudun Tulevaisuudesta

     

    Artikkelin aiheet
    kalastuslaki
    maanomistajien oikeudet
    vesialueen omistaja
    kalastonhoitomaksu
    Maa- ja metsätalousministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle