

Ulkona vihmoo räntää, mutta James Nevenin kotitilalla talvesta ei ole tietoa.
Olemme Ontariossa, Kanadan kurkku-, paprika- ja tomaattivyöhykkeen sydämessä. Valtaosa maan kasvihuonevihanneksista tuotetaan tällä alueella.
Hollantilaistaustaisella Nevenillä olisi monta syytä iloon: Perhetilan tuotanto ja tehokkuus ovat kasvaneet. Viereiselle tontille on nousemassa parhaillaan uusi kasvihuone.
Lapsia perheessä on neljä, ja seuraavasta polvesta näyttäisi löytyvän myös kiinnostusta tilan jatkamiseen.
Yhdysvaltain Kanadalle ja Meksikolle asettamat tullit ovat kuitenkin asettaneet maan kasvihuonetuottajat arvaamattoman tilanteen eteen.
Presidentti Donald Trumpin ajamat 25 prosentin tuontitullit iskevät Kanadan maataloustuotteiden vientiin. Kasvihuonetuotannolle vaikutukset voivat olla erityisen raskaita.
Kasvihuonevihanneksista valtaosa, jopa 80 prosenttia, viedään rajan taakse.
Kanada on maailman suurimpia kurkun viejiä. Vuonna 2022 Kanadasta vietiin kurkkuja yhteensä 439 miljoonalla dollarilla. Vientimaista merkittävin on Yhdysvallat.
Kanadan hedelmän- ja vihannestenviljelijöiden liiton esiin nostama huolenaihe on myös meksikolaisten tuotteiden potentiaalinen vyöryminen Kanadan markkinoille.
Väistyvä pääministeri Justin Trudeau on uhannut Yhdysvaltoja järeillä vastatoimilla, jos tuontitulleista ei luovuta.
Vastatulleja on määrä asettaa ensimmäisessä vaiheessa yhdysvaltalaisista tuotteista muun muassa kahville, appelsiinimehulle, alkoholijuomille ja paperille.

Tilanne on Nevenille kuten monelle hänen kollegallekin nyt stressaava.
Uuden kasvihuoneen kustannukset ovat noin miljoona euroa aaria kohden. ”Olen investoinut, mutta lopputuote tarvitsee kodin.”
Kurkuntuotanto on täysin markkinavetoista. Maataloustukia kasvihuonetuotanto ei saa, Neven jatkaa.

25 prosentin tullit voivat myös nostaa vihannesten hintaa Yhdysvalloissa merkittävästi, Neven pohtii. ”Kasvihuoneita ei sinne rakenneta yhdessä yössä.”
Tariffien vaikutus kuluttajaa kohden Yhdysvalloissa on vuonna 2025 yli 830 dollaria, arvioi Tax Foundation.
”Toimilla voi olla väliaikaisia häiriövaikutuksia ja ihmiset ymmärtävät sen”, Trump totesi perjantaina antamassaan tiedonannossa.

Nevenin tilalla satoa korjataan tällä hetkellä päivittäin.
Työvoimaa kurkku vaatii paljon, joskin automaatio on vähentänyt käsiparien tarvetta.
Pakkauslinjastolla työskenteli muutama vuosi sitten yhdeksän henkilöä, nyt enää viisi.
Kanadassa olosuhteet ovat tähän aikaan vuodesta kasvihuoneissa kurkulle otolliset. Kesällä satoa verottaa lämpöstressi.
Lämmityksessä käytetään maakaasua. Tila nojaa täysin biologiseen torjuntaan.
Yhdysvaltojen vaikutus näkyy täällä monessa kohdassa: Niin lannoitteet kuin lamputkin ostetaan Yhdysvaltain dollareissa. ”Vahva dollari on meille haaste.”
Nyt tilalla seurataan, mitä Trumpin politiikasta seuraa: Purevatko vastapakotteet, vetääkö vienti tulleista huolimatta vai uhkaako Kanadan markkinoita kurkkuvyöry.
Ainakin lykkäystä on tiedossa. Trump ilmoitti maanantaina, että Kanadalle asetetut 25 prosentin tullit jäädytetään ainakin 30 päivän ajaksi. Päätös tehtiin Trumpin ja Trudeaun käymien puhelinneuvottelujen jälkeen. Myös Meksikolle asetettuja tuontitulleja lykätään.
Kanada myös tuo ruokaa Yhdysvalloista enemmän kuin vie, Neven huomauttaa. ”Meksiko, USA ja Kanada ovat toisistaan riippuvaisia.”
Viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvihuonetuotanto Kanadassa on kasvanut merkittävästi.
Kasvihuonevihannesten viennin arvo Kanadasta vuonna 2023 oli yhteensä 2,1 miljardia dollaria.
Yhdysvallat on kasvihuonevihanneksille merkittävin vientimaa.
Vuonna 2023 kurkun osuus kasvihuonevihannesten viennin arvosta oli liki 38 prosenttia.
Lähde: Kanadan maataloustilastot