• Rotukarjan pihvilihan myynti kasvaa maltilla

    Maatalous
    19.9.201216:00
    Maija Ala-Siurua

    Tammisen lihatukku toi markkinoille muutama vuosi sitten ainoastaan liharotuisten nautojen lihaa sisältäviä tuotteita.

    ”Myynti on kasvanut odotetulla tavalla maltillisesti myönteiseen suuntaan”, kuvailee toimitusjohtaja Pasi Tamminen Rotukarjan pihvilihaa -tuoteperhettä.

    Nyt, kun naudanlihan tuotannossa ollaan niukkuuden puolella, kuluttajat ovat entistä kiinnostuneempia tuotteen alkuperästä.

    Lihatukun suunnitelmissa ei kuitenkaan ole tuotantomäärän kasvattaminen.

    Sen sijaan jauhelihaksi päätyviä ruhon osia halutaan vähentää.

    Ruhon leikkuutapaa pitää muokata, jotta hyvää tavaraa syntyy enemmän. Oppia lähdetään hakemaan muun muassa Kanadasta, Tamminen kertoo.

    Rotukarjasta on tehty sopimus 360 tilan kanssa. Tiloista noin 100 tuottaa pääosan lihasta.

    Sopimustiloilla on yhteensä noin 5 500 nautaa. Kasvatettavat rodut ovat hereford, aberdeen angus, charolais, limousin ja simmental.

    Rotu sekä lihan tuottaneen tilan tiedot painetaan jokaiseen etikettiin tulostettuina tai tiedon voi hakea tuottaja- tai eränumeron perusteella yhtiön verkkosivuilta.

    Yhtiön tavoitteena on, että kuluttajat osaisivat ostaa tietystä rodusta peräisin olevaa lihaa tiettyä käyttötarkoitusta varten.

    Vielä ei olla näin pitkällä, Tamminen myöntää. Hän pitää kuitenkin tärkeänä kertoa eri rotujen lihojen ominaisuuksista.

    ”Se on pitkä hidas kaava, mutta se pitää opettaa.”

    Yhtiö kouluttaa esimerkiksi kauppojen lihamestareita. Koulutuksista käydään muun muassa läpi rotuasioita, jotta lihamestarit osaavat kertoa niistä asiakkailleen.

    Toinen otollinen maaperä rotuerojen oppimiselle ovat ravintolat. Niiden keittiömestarit tietävät, että lihan maku on luissa ja rasvassa.

    Jotkut ravintolat ostavat jo nyt vain tietyn liharodun lihaa, Tamminen kertoo.

    MAIJA ALA-SIURUA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    rotukarja
    pihviliha
    naudanliha
    Tamminen
    lihantuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle