• EU-komissio yhdistäisi koulumaito- ja hedelmätuet

    Yhdistämisellä halutaan yksinkertaistaa ohjelmien hallinnointia ja lisätä valistusta terveellisistä ruokailutottumuksista. Ohjelman budjetti on pysymässä entisellään, eli noin 230 miljoonassa eurossa vuosittain. Suomi on osallistunut ainoastaan koulumaito-ohjelmaan.
    Kuva: MT:n arkisto
    Maatalous
    30.1.201415:08
    MT toimitus

    BRYSSEL (MT) EU-komissio haluaa yhdistää nykyiset koulumaito- ja kouluhedelmäohjelmat.

    Ohjelmien tarkoitus on edistää koululaisten terveellistä ruokavaliota. Koulujen maitotarjoilua on tuettu EU:ssa vuodesta 1977 lähtien, hedelmien ja vihannesten syömistä 2009 alkaen.

    ”Haluamme pysäyttää laskevan trendin maidon, kasvisten ja hedelmien kulutuksessa ja vahvistaa koululaisten tietoisuutta niiden terveellisyydestä”, maatalouskomissaari Dacian Ciolos sanoo.

    Yhdistämisellä halutaan yksinkertaistaa ohjelmien hallinnointia ja lisätä valistusta terveellisistä ruokailutottumuksista. Ohjelman budjetti on pysymässä entisellään, eli noin 230 miljoonassa eurossa vuosittain.

    Jäsenmaat saavat itse päättää osallistuvatko ne ohjelmaan ja mitä tuotteita tuki koskee.

    Suomi on tähän asti osallistunut ainoastaan koulumaito-ohjelmaan. Lukuvuonna 2011–2012 EU tuki suomalaiskoululaisten maitotarjoilua vajaalla neljällä miljoonalla eurolla.

    Artikkelin aiheet
    EU-komissio
    koulumaitotuki
    kouluhedelmätuki
    terveellinen ruokavalio
    ruokakasvatus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle