• Yhdysvalloissa kylvettiin soijaennätys

    Yhdysvaltojen soijavarastot ovat 2000-luvun alhaisimmat, mutta soijan kylvöala on suurempi kuin koskaan. Maissivarastot ovat paisuneet USA:ssa suurimmiksi muutamaan vuoteen. Vehnävarastot ovat pienimmät kuuteen vuoteen.
    Kuva: Satu Lehtonen
    Maatalous
    5.7.201416:00
    MT toimitus

    Yhdysvaltain maatalousministeriö Usda julkisti tällä viikolla uusimmat varasto- ja kylvöalatilastonsa.

    Maissin ja soijan varastot ovat suuremmat kuin aiemmin ennakoitiin.

    Maissia oli kesäkuun alussa Yhdysvalloissa varastoissa 97,9 miljoonaa tonnia eli 40 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Varastot ovat suurimmat sitten vuoden 2010. Maissin viljelyala Yhdysvalloissa on tänä vuonna pienin muutamaan vuoteen.

    Soijaa oli varastoissa 11 miljoonaa tonnia. Varastot ovat 2000-luvun alhaisimmat ja 7 prosenttia pienemmät kuin vuotta aiemmin. Viljelyala-arvion mukaan soijaa on kylvetty tänä vuonna Yhdysvalloissa enemmän kuin koskaan aiemmin. Ala on 11 prosenttia viime vuotta suurempi, 34,3 miljoonaa hehtaaria.

    Vehnää oli varastoissa 16,1 miljoonaa tonnia. Varastot ovat alhaisimmat kuuteen vuoteen. Kylvöala on sama kuin vuotta aiemmin.

    Artikkelin aiheet
    soijaennätys
    Yhdysvallat
    maatalous
    viljatilastot
    maissi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle