• Maa- ja puutarhayrittäjille tarjotaan apua kausityövoiman värväämiseen – kysely selvittää ongelmia, joita pitää ratkoa

    Puutarhaliiton ja TTS Työtehoseura ovat lyöneet viisaat päänsä yhteen, jotta ensi kasvukaudella yrittäjät eivät törmäisi samanlaisiin kausityövoimaongelmiin kuin tänä vuonna.
    Kausityövoimaa tarvitaan esimerkiksi vihannestiloilla.
    Kausityövoimaa tarvitaan esimerkiksi vihannestiloilla. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    16.12.202005:00
    Maija Ala-Siurua

    Puutarhaliitto haluaa auttaa puutarha- ja maatalousyrittäjiä saamaan kausityövoimaan ensi keväänä.

    Auttamisen pohjana toteutetaan yrittäjille kysely, jolla selvitetään kuluneen kasvukauden ongelmia työvoiman palkkauksessa, hyviä käytänteitä sekä tukimateriaalin tarvetta. Tavoitteena on työvoiman rekrytointi ja työhön perehdyttäminen onnistuisivat entistä paremmin.

    Kysely on lähetetty Maaseudun työnantajaliiton jäsenille sekä suomen- ja ruotsinkielisten puutarha-alan järjestöjen jäsenyrityksille. Vastauksia toivotaan 22.12. mennessä, Puutarhaliitto tiedottaa.

    Vastausten perusteella yrittäjille tuotetaan tukimateriaalia. Lisäksi maatalous- ja puutarha-alan töistä ja työvoiman tarpeesta tiedotetaan niin työnhakijoille kuin työnantajille.

    Kysely on osa Puutarhaliiton HEP-työvoimahanketta, jossa autetaan puutarhayrittäjiä rekrytoimaan työvoimaa, kouluttamaan heitä ja tarjotaan materiaalia tueksi muun muassa työhön perehdyttämisessä.

    Hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä TTS Työtehoseuran, Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton sekä Maaseudun työnantajaliiton kanssa.

    Kysely on yhteinen TTS:n kanssa, joka laajentaa kyselyä maatalousyrittäjille oman Työvoima-hankkeensa osalta.

    Lue myös:

    Migrin palvelupisteissä on kolmen kuukauden jono – tilanne huolestuttaa kausityöntekijöitä tarvitsevia

    Helpotus monelle tilalle: Suomalaiset ryntäsivät maatiloille töihin – marjatiloilla onnistuneita rekrytointeja

    Artikkelin aiheet
    kausityövoima
    maatalous
    puutarha-ala
    rekrytointi
    työllisyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle