• Sokerin hinta on alimmillaan vuosiin

    YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö Fao:n tuoreen raportin mukaan ruoan hinta on laskenut.
    Sokerin hinta on alimmillaan sitten joulukuun 2020.
    Sokerin hinta on alimmillaan sitten joulukuun 2020. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Ruoka
    8.12.202504:00
    Piia Lehojärvi

    Maitotuotteiden hinnat jatkoivat laskuaan maailmassa jo viidettä kuukautta putkeen, kertoo YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö Fao raportissaan.

    Hinnat laskivat marraskuussa 3,1 prosenttia lokakuusta. Maitotuotteiden hinnat painuivat alle vuodentakaisen hinnan 1,7 prosenttia. Vielä lokakuussa maitotuotteiden hinnat olivat vuodentakaista yhdeksän prosenttia korkeammat.

    Fao:n mukaan laskua on ollut kaikissa maitotuotteissa. Eniten laskivat voin ja täysmaitojauheen hinnat. Juustojen hintaindeksi sen sijaan pysyi edelleen lähes 10 prosenttia vuodentakaista tasoa korkeammalla.

    Hintojen laskun taustalla ovat maidontuotannon kasvu, EU:n suuret voin ja rasvattoman maitojauheen varastot, Uuden-Seelannin kausiluonteisesti lisääntynyt tuotanto sekä heikentynyt maitojauheiden kysyntä Aasiassa.

    Sokerin hinta on lähes 30 prosenttia pienempi kuin viime vuonna. Sokerin hinta on alimmillaan sitten joulukuun 2020. Hintaa painavat alas odotukset runsaista maailman sokerivarannoista, erityisesti Brasilian, Intian ja Thaimaan tärkeillä tuotantoalueilla.

    Yleisesti ruoan hinta laski marraskuussa 1,2 prosenttia lokakuusta. Laskua on ollut kolme kuukautta peräkkäin. Maidon ja sokerin lisäksi kasviöljyn ja lihan hinnat laskivat hitusen, kun taas viljan hinnat olivat hienoisessa nousussa.

    Lisää aiheesta
    • Alankomaissa meijerijätti Friesland Campina laskee perushintaansa joulukuussa 2,5 senttiä kilolta. Hinta on siten samaa tasoa kuin se oli joulukuussa 2021 ennen suuria hintanousuja.

      Maidontuotanto | Maidon hinta laskee – näin monta maitotilaa Suomessa nyt on

      Tilaajalle
    • Syyskuussa maidosta on maksettu kotimaassa keskimäärin 54,41 senttiä litralta. Hinta on korkein sitten huhtikuun 2023. Arkistokuva.

      Maidontuotanto | Maidon hinta romahti Euroopassa

      Tilaajalle
    • Naudanlihan hinnat ovat kivunneet hitaasti ylöspäin Suomessa. Muissa EU-maissa hintanousu oli vauhdikasta jo alkuvuodesta.

      Lihantuotanto | Naudanlihan tuottajahinta Suomessa korkeampi kuin koskaan EU-jäsenyyden aikana

    Artikkelin aiheet
    ruoan hinta
    Fao
    sokerin hinta
    maidon hinta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle