• Kauneimmat joululaulut soivat kehitysmaiden äideille

    Vuodesta toiseen kauneimmat joululaulut keräävät suomalaiset yhteen. Joululaulut soivat myös radiossa adventista loppiaiseen.
    Kauneimmat joululaulut vetävät kirkot täyteen vuosi toisensa jälkeen. Kuvassa Sodankylän uusi kirkko viime joulukuussa.
    Kauneimmat joululaulut vetävät kirkot täyteen vuosi toisensa jälkeen. Kuvassa Sodankylän uusi kirkko viime joulukuussa. Kuva: Pekka Fali
    Maatalous
    25.11.201411:50
    MT toimitus

    Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet alkavat joulukuun alusta. Täksi jouluksi Suomen Lähetysseura on painattanut 785 000 lauluvihkoa.

    Laulutilaisuuksissa kerätään kolehti kehitysmaiden äideille.

    ”Kehitysmaissa jopa seitsemänkymmentä prosenttia ruuan tuotannosta on naisten aikaansaamaa. Sen lisäksi, että he ovat äitejä, he ovat koko yhteisönsä huolehtijoita ja heidän asemansa parantaminen on ehdottoman tärkeää”, sanoo kampanjan suojelija, presidentti Tarja Halonen .

    Lauluvihkon sivuilta löytyvät kaikkein rakkaimmat ja perinteisimmät joululaulut.

    Uusina vihkossa ovat riihimäkeläisen papin, Jukka Vänskän , tekemä Tallissa ja jalasjärveläisen musiikinopettajan ja suurperheen äidin, Minna Salmelan , laulu Joulun lahja.

    Seurakuntien pyynnöstä on koostettu myös kansainvälinen materiaali, jossa on julkaisuvapaita englannin-, saksan- ja ranskankielisiä joululauluja. Materiaali löytyy Kauneimpien joululaulujen verkkosivuilta, josta sen voi tulostaa.

    Kauneimmat joululaulut -nettiradiokanava toteutetaan yhdessä pääkaupunkiseudun seurakuntien mediatoimituksen eli Toivontuottajien Jouluradion kanssa. Joululauluja voi kuunnella 1. adventista loppiaiseen.

    Verkkosivuilla on myös kartta, johon seurakunnat voivat merkitä omat tilaisuutensa ja josta lauluintoiset voivat löytää itseään lähinnä olevan laulupaikan.

    Viime joulun Kauneimmat joululaulut -kampanjan kohteena olivat kehitysmaiden vammaiset lapset. Tuotto oli 985 000 euroa, missä oli kasvua edellisvuoteen yli 40 000 euroa.

    http://www.kauneimmatjoululaulut.fi

    http://www.jouluradio.fi

    Artikkelin aiheet
    kauneimmat joululaulut
    Suomen Lähetysseura
    Tarja Halonen
    joulu
    kehitysmaiden äidit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle