• Marttila: Lihantuotannon tulevaisuus kaupan käsissä

    Kotimaisen naudanlihan tuotanto on vaarassa näivettyä, mikäli Suomi ei pysy Euroopan hintakehityksessä mukana, pelkää MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    1.8.201207:01
    MT toimitus

    MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan mukaan vahvin voima hintaneuvotteluissa on kaupalla, joka Suomessa on keskittynyt kahteen ketjuun.

    ”Tässä on syvä mietinnän ja korjausliikkeen paikka. Suomalaista naudanlihaa ei tuoteta muualla”, hän sanoo.

    ”Kyse on kaupan yhteiskuntavastuusta. Neuvotteluvoiman käyttäminen vastuuttomasti voi aiheuttaa kotimaiselle tuotannolle vahinkoa, jota ei pystytä korjaamaan.”

    Tuottajajärjestö odottaa myös hallituksen puuttuvan asiaan.

    ”Kauppa on olosuhteiden pakosta ajautunut tilanteeseen, jossa markkinoilla on kaksi päätoimijaa. Yhteiskunnan tulisi pitää huolta reilun kaupan toteutumisesta.”

    Marttila korostaa, että ruuan hinnan on vaihdeltava tuotantokustannusten mukaan.

    ”Lihantuotanto ja lihateollisuus ovat kipurajalla. Kauppa kyllä tietää sen.”

    Marttila toteaa, että sama koskee myös muita tuotannon aloja, mutta tällä hetkellä nauta nousee esille erityisen hankalana.

    Atria laskenut hintaa, HK ei

    Lihaliiketoimintojen johtaja Matti Perälä Atrialta sanoo, että naudanlihan tuottajahintaa oli heinäkuussa laskettava, koska kysyntä on ollut kuluvana kesänä huonoin moneen vuoteen.

    Perälän mukaan osuutta kysynnän laskuun saattaa olla huonoilla säillä ja broilerin kysynnän melko kovalla kasvulla.

    HK ei ole kesän aikana laskenut naudanlihan hintaa.

    ”Positiivista sanottavaa hinnasta ei kyllä ole”, HK Agrin toimitusjohtaja Veli-Matti Jäppilä sanoo.

    Artikkelin aiheet
    naudanlihantuotanto
    MTK
    lihateollisuus
    kauppa
    ruuan hinta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle