• Yhä useampi kuluttaja ostaalattia- ja luomukananmunia

    Maatalous
    11.3.201315:00
    Terhi Torikka

    Yhä useampi suomalainen tahtoo kananmunansa luomuna tai lattiakanalasta.

    Samaan suuntaan kulutuksen kanssa painottuu myös tuotanto. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tietojen mukaan lattiakananmunien tuotanto kasvoi viime vuonna viidenneksen ja luomukananmunien 45 prosenttia.

    Kaikkiaan lattiakanaloissa tuotettiin noin kolmannes kananmunista ja luomukanaloissa noin neljä prosenttia.

    Kaksi kolmannesta suomalaisista kananmunista tuotettiin virikehäkeissä.

    Evira tarkastaa ennen käyttöönottoa kaikki uudet lattiakanalat, joissa on yli 350 kanaa. Luomukanaloissa tehdään luomutarkastus vähintään kerran vuodessa.

    Avo- eli lattiakanalassa kanat voivat liikkua vapaasti ja niillä pitää olla käytössään pesiä, pehkua ja orsia. Neliömetrillä saa olla enintään yhdeksän kanaa.

    Luomukanojen on päästävä ulos vähintään toukokuusta lokakuuhun.

    Kullekin luomukanalle tulee olla neljä neliötä ulkoilutilaa. Sisätiloissa saa pitää enintään kuutta munintakanaa neliömetrillä. Lisäksi luomussa on vaatimuksia ruokintaa, kasvatusoloja ja lääkintää koskien.

    Tänä vuonna Suomessa on aloitettu myös ulkokananmunien tuotanto.

    Kaikki Suomessa tuotetut kananmunat leimataan tuottajakoodilla, joka kertoo tuotantotavan. Sen avulla voidaan myös jäljittää munien tuottaja tilalle asti.

    Suomalaisten munien erikoisuus on edelleen salmonellattomuus. Munien tuontia ja tuotantoa valvotaan kansallisella salmonellavalvontaohjelmalla.

    Suomeen ei voi tuoda kokonaisia kananmunia vähittäismyyntiin, jollei tuontimaa noudata vastaavaa salmonellavalvontaohjelmaa. Käytännössä munia voitaisiin tuoda vain Ruotsista ja Tanskasta.

    TERHI TORIKKA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kananmunien tuotanto
    luomukananmunat
    lattiakananmunat
    Evira
    salmonella
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle