Typpi karkaa huonosti hoidetusta kompostista

Maahan tulevan orgaanisen aineen hiili-typpi -suhde vaikuttaa ratkaisevalla tavalla maassa tapahtuvaan hajotustapahtumaan. Jos hiiltä on liikaa, typpi menee hajottajien eikä kasvien tarpeisiin. Jos tilanne on päinvastoin, eli typpeä on runsaasti, osa typestä mineralisoituu. Jos mineralisaatio tapahtuu samaan aikaan kasvien typentarpeen kanssa, siitä ei ole ihmeemmin haittaa.

Orgaanista ainetta hajotettaessa eli kompostoitaessa hiilen ja typen suhteen olisi oltava noin 25–35:1, jotta hajoamisprosessi etenisi toivotusti. Niukasti kuivitetussa naudan lannassa hiilen ja typen suhde on noin 20:1 eli typpeä on runsaanpuoleisesti. Oljissa suhde on noin 60–100:1 eli kuivitetun karjanlannan kompostiin tarvitaan lisäksi hiilipitoista materiaalia. Typekäs karjanlanta vaatii sekaan runsaasti kuivikkeita, jotta typpitappiot hajoamisprosessissa pysyisivät kurissa.

Runsaasti sokereita ja selluloosaa sisältävä jae, kuten ruoho ja vihannesjäte sekä lanta lahoavat nopeasti. Runsaasti ligniiniä sisältävät ainekset, kuten hake, puun kuori sekä olki lahoavat yllättävän hitaasti.

Komposti on tehtävä pitkään aumaan, joka takaa ilmanvaihdon riittävyyden. Kuva: Visa Vilkuna

Komposti kuumenee 50–70 asteeseen mikrobien tuottamasta lämmöstä. Alun termofiilivaiheessa ammoniumtyppi hapettuu kasvien tarvitsemiksi nitraateiksi, mutta osa typestä valitettavasti menetetään ammoniakin haihtumisena. Helposti hajoavat jakeet antavat hyvin energiaa mikrobeille. Kun ravinteiden saatavuus vaikeutuu, kompostin lämpötila laskee. Kompostoituminen ei kuitenkaan lopu, vaan jatkuu hieman hitaampana stabiloitumisena.

Kompostoinnin kiivaimman ja eniten lämpöä tuottavan vaiheen aikana tarvitaan runsaasti ilmaa, jotta prosessi ei muutu hapettomaksi mätänemiseksi. Kuivikkeeton tai vähän kuiviketta sisältävä eläinten lanta ja tuore ruoho sekä ruokajätteet ovat liian tiiviitä yksinään kompostoitaviksi.

Siksi ainekseen on sekoitettava ilmavuutta ylläpitävää ainesta. Isojen kompostien ilmavuutta voidaan parantaa asettamalla niiden sisään ilmankulkua helpottavia kanavia, esimerkiksi muovisia salaojaputkia.

Niukasti kuivitettu karjanlanta kaipaa ilmavuuden takaavaa ja hiilipitoista jaetta mukaan, jotta kompostoituminen onnistuu. Kuva: Visa Vilkuna

Voimakkaasti lämpenevä komposti kuivuu helposti liikaa, jolloin ravinnehäviöt kasvavat. Peittäminen, tiivistäminen ja kastelu estävät liiallista kuumenemista ja kuivumista. Kun komposti on muhinut ja voimakkain lämpövaihe on ohi, auma on hyvä kääntää, jotta pinnassa oleva materiaalikin kuumenisi ja hajoaisi. Kompostin jäähdyttyä auma siirretään kypsymään, jolloin se on hyvä peittää, jotta ravinteita ei pääse huuhtoutumaan sadeveden mukaan.

Oikein toteutettuna kompostoinnin typpihävikki jää vähäiseksi, mutta hapen puutteessa olevan kompostin typestä merkittävä osa voi haihtua ilmaan.

Kosteassa maaperässä voi tapahtua samanlainen haitallinen prosessi. Maaperän kosteuden noustessa lähelle kyllästymispistettä, denitrifikaation vaara kasvaa. Typpi saattaa karata kaasuna ilmaan ja samalla vapautuu myös ilmakehää lämmittävää dityppioksidia (N2O).

Levitettiinpä peltoon lantaa tai kompostia, paakut on saatava kyllin pieniksi, jotta mikrobiprosessi maaperässä etenisi toivotulla tavalla. Kuva: Visa Vilkuna

Pellon humuspitoisuutta lisättäessä kannattaa käyttää vain puhtaita raaka-aineita, joiden alkuperä on selvillä. Tehtiinpä maan humuspitoisuutta lisäävä maanparannus kompostilla tai pelkillä orgaanisilla jakeilla, ainekset on sekoitettava kunnolla. Tasainen, alle kolmen sentin kokkareita sisältävä massa on oivallista tavaraa maaperän pieneliöille ja kasveille. Ainesten sekoittaminen ja pilkkominen onnistuvat hyvin lannanlevityskelalla varustetulla yleisperävaunulla tai tarkkuuslevittimellä. Samat koneet ovat omiaan kompostiauman teossa ja auman kääntämisessä.