• Kasvipeitteisyyskorvaus koko tilan sitoumusalalle

    Maatalous
    21.10.201516:00
    Juhani Reku

    Ympäristökorvauksen kasvipeitteisyystoimenpiteessä korvaus maksetaan vuosittain koko tilan ympäristösitoumusalalle, ei pelkälle kasvipeitteiselle alalle, toteaa ylitarkastaja Markku Kuoppa-aho Maaseutuvirastosta (Mavi).

    MT:n lukija kertoo saaneensa kunnasta ja elykeskuksesta ristiriitaisia tietoja korvauksen maksusta.

    Kasvipeitteisyysalasta puolestaan riippuu, minkä suuruisena korvaus kunakin sitoumusvuonna maksetaan. Jos kokonaan kohdentamisalueella sijaitsevalla tilalla on 100 hehtaaria ympäristösitoumusalaa ja siitä 21 hehtaaria on kasvipeitteistä, korvausta maksetaan 20 prosentin kasvipeitteisyyden mukaan koko 100 hehtaarille.

    Jos lohkoja on sekä kohdentamisalueella että muulla alueella, kummallakin alueella kasvipeitteisyyttä on oltava vähintään 20 prosenttia.

    Vipu-palvelu laskee osuudet automaattisesti.

    Kasvipeitteisyyskorvausta ei kuitenkaan makseta kesantoalalle, tilapäisesti viljelemättömälle alalle tai kasvimaalle eikä esimerkiksi suojavyöhykkeelle tai luonnonhoitopelloille. Koko lista korvattavista aloista Mavin nettisivulla.

    Mavi on täsmentänyt kasvipeitteiseksi hyväksyttävien kasvien luetteloa saneerauskasvustojen osalta.

    Toisin kuin Mavin nettisivuilla ja MT:ssä 12.10. julkaistussa luettelossa todettiin, saneerauskasveiksi kylvetyt öljyretikka ja valkosinappi täyttävät kasvipeitteisyysalaa. Niiltä myös maksetaan toimenpiteen mukaista korvausta.

    Juhani Reku

    Luettelo kasvipeitteiseksi

    ilmoitettavista aloista:

    www.mavi.fi >Tuet ja palvelut >

    Viljelijä > Syysilmoitukset

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kasvipeitteisyyskorvaus
    ympäristökorvaus
    Maaseutuvirasto
    viljely
    viljelijätukijärjestelmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle