• Pääministeri Sanna Marin ei antanut lupausta palkkatuesta maatilojen kausityövoiman saatavuuden helpottamiseksi – "Turvaamme kotimaisen ruuantuotannon"

    Rajoitustoimien jatkuminen tietää haasteita kausityövoimasta riippuvaisille tiloille.
    Hallituksen tiedotustilaisuudessa käytiin läpi toimia koronavirusepidemian hillitsemiseksi.
    Hallituksen tiedotustilaisuudessa käytiin läpi toimia koronavirusepidemian hillitsemiseksi. Kuva: Lauri Heikkinen
    Maatalous
    30.3.202023:28
    Tuulikki Viilo

    Hallitus piti tänään tiedotustilaisuuden rajoitustoimien jatkamisesta 13.5. saakka. Tavoitteena on hillitä koronavirusepidemian aiheuttamia haittoja.

    Kotimaiselle maataloudelle rajoitustoimien jatkumineen on isku, sillä se tarkoittaa myös kausityövoiman saatavuuden vaikeutumista. Esimerkiksi vihannes- ja marjatilat ovat monin osin riippuvaisia ulkomaisesta kausityövoimasta.

    Yksi keino voisi olla lomautettujen työntekijöiden palkkaaminen tiloille kausityöhön palkkatuen turvin.

    Pääministeri Sanna Marin ei antanut suoraa lupausta palkkatuesta.

    Asiaan palataan myöhemmin, hän vakuutti.

    "Hallitus on tänään käynyt varsin perusteellisen keskustelun, että tarvitsemme kriisistä ulos -ryhmän, jolla rakentaa polku rajoittamistoimista eteenpäin.

    Yksi näkökulma ehdottomasti on, että turvaamme kotimaisen ruuantuotannon."

    Pääministerin mukaan on keskeistä, ettei ajauduta tilanteeseen, jossa Suomessa jäisi ruoka maahan.

    Oikaisu klo 21:49: korjattu virheellinen päivämäärä tekstin alusta.

    Lue lisää:

    Suomi suljettuna 13.5. saakka: etäopetus jatkuu, Uusimaa pysyy eristettynä ja koronavirustestausta lisätään

    Artikkelin aiheet
    Sanna Marin
    maatalous
    kausityövoima
    palkkatuki
    kotimainen ruuantuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle