• Luke: Maatalouden päästöjen vähentäminen on mahdollista, mutta yhtä hyvää, nopeaa ja halpaa ratkaisua ei ole

    Maatalouden kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää Luonnonvarakeskuksen mukaan maaperästä ja kotieläintaloudesta. Energiasäästöt ovat sen sijaan vaikeammin toteutettavissa lyhyellä aikavälillä.
    Mahdollisuus maatalouden päästövähennyksiin vaihtelee alueellisesti. Esimerkiksi keskimääräisen pohjoispohjanmaalaisen lypsykarjatilan kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää noin kolmannes turvepeltojen ja nautojen lisäaineruokinnan avulla.
    Mahdollisuus maatalouden päästövähennyksiin vaihtelee alueellisesti. Esimerkiksi keskimääräisen pohjoispohjanmaalaisen lypsykarjatilan kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää noin kolmannes turvepeltojen ja nautojen lisäaineruokinnan avulla. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Maatalouden ympäristötoimet
    11.6.202219:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Suomen suurin yksittäinen päästölähde on turvemaapellot. Niiden päästöjä voidaan vähentää verraten nopeasti ja kustannustehokkaasti, kertoo Luonnonvarakeskus Luke.

    Luke selvitti maatalouden merkittävimpiä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiskeinoja ja niiden kustannuksia.

    ”Luken viimeaikaiseen tutkimukseen perustuva lyhyt yleistajuinen raportti ja siihen liittyvä PDF-infograafipaketti on suunnattu erityisesti poliittisen valmistelun tueksi sekä asiantuntijoiden, viljelijöiden ja asiasta kiinnostuneiden käyttöön”, kertoo Luken Ilmastoviisas hiilenkierto -tutkimusohjelman johtaja Anne Tolvanen tiedotteessa.

    Luken mukaan maatalouden kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää monin eri keinoin, mutta toimenpiteiden kustannukset ja vaikutusten nopeus vaihtelevat.

    Esimerkiksi märehtijöiden metaanipäästöjä voidaan vähentää nopeasti rehulisäaineiden käytöllä. Siitä aiheutuu kuitenkin huomattavia kustannuksia. Eläinjalostuksella voidaan taasen parantaa lypsylehmien rehunkäyttökykyä edullisesti, mutta hyöty realisoituu vasta pitkällä aikavälillä.

    Maatilojen välillä on suuria eroja peltohehtaaria tai eläinyksikköä kohti tuotetuissa kasvihuonepäästöjen määrissä. Siksi myös päästövähennysten toimenpiteet ja mahdollisuudet vaihtelevat.

    "Raportti tuo esiin, että yksittäistä hyvää, nopeaa ja halpaa päästövähennyskeinoa ei ole, vaan eri keinoilla on erilaiset hyödyt ja haasteet. Tehokkaimmin päästöjä voidaan vähentää kohdistamalla toimet suurimpiin päästölähteisiin, eli turvepeltoihin. Tämä kuitenkin edellyttää politiikkaohjausta, uusia tukitoimia ja yhteiskunnan tukea, jotka kannustaisivat viljelijöitä päästövähennyksiin”, jatkaa Tolvanen.

    Yli puolet maatalouden päästöistä on peräisin maankäyttösektorilla (lulucf) raportoitavasta turvemaapeltojen maaperän hiilivarastojen hajoamisesta.

    Luken mukaan hajoamista voidaan hidastaa esimerkiksi välttämällä uudisraivausta, vähentämällä muokkausta, lisäämällä kasvipeitteisyyttä ja nostamalla pohjaveden pintaa.

    Kivennäismaapelloilla hiilen sidontaa maaperään voidaan tehostaa monivuotisten nurmien viljelyä ja hiilisyötettä lisäämällä.

    Luke arvioi toimenpiteiden vähentävän maatalouden lulucf-sektorin päästöjä nykyisestä 17 prosenttia vuonna 2030, 22 prosenttia vuonna 2035 ja 27 prosenttia vuonna 2040.

    Päästöjen vähentämisestä koituvat kustannukset vaihtelevat aikavälillä merkittävästi. Turvemailla ne ovat 15–50 euroa hiilidioksidiekvivalentttonnia kohti ja kivennäismailla 50–450 euroa hiilidioksidiekvivalentttonnia kohti.

    Kotieläinten ruuansulatuksen metaanipäästöt ovat Luken mukaan toinen merkittävä maatalouden päästölähde.

    Niiden osuus oli 13 prosenttia maataloudesta peräisin olevien kasvihuonepäästöjen kokonaismäärästä vuonna 2019.

    Luke arvioi, että nautojen metaanipäästöjä voidaan vähentää 3–4 prosenttia ruokinnan muutosten ja peräti 25 prosenttia kaupallisen rehun lisäaineen, 3-nitro-oksipropanolin avulla.

    "Metaanipäästöt vähenevät välittömästi rehun lisäaineen avulla, mutta sitä on syötettävä jatkuvasti. Kustannukset ovat korkeat, noin sentti maitokiloa kohden, mikä vastaa sadan euron lisäkustannuksia per lehmä vuodessa”, arvioi erikoistutkija Seppo Ahvenjärvi Lukesta.

    Päästöjä voidaan vähentää myös jalostamalla eläinten rehunkäyttötehokkuutta. Tällä tavoin maidontuotannon hiilijalanjälkeä voitaisiin pienentää nykyisestä 19 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

    Kustannukset olisivat vain kolme euroa hiilidioksidiekvivalenttitonnia kohti, mutta hyöty näkyisi vasta pidemmällä aikavälillä.

    Maatalouden energiankäytön osuus oli vuonna 2019 vain alle kymmenen prosenttia maatalouden kokonaispäästöistä.

    Päästöjä voidaan vähentää kehittyvän teknologian ja biopolttoaineiden avulla, mutta lyhyellä aikavälillä energiasäästöjen toteuttaminen on hankalaa.

    Esimerkiksi maatalouskoneiden sähköistymisen avulla saavutetut päästövähennykset ovat vielä Ahvenjärven mukaan kalliita.

    Lyhyellä aikavälillä realistisia vaihtoehtoja sähkötraktorille voisivat olla biodieselin käyttö nykyisen kaluston polttoaineena tai biokaasutraktori.

    Lue myös:

    Maatalouspolitiikan uudistuksessa tukia pyritään jakamaan enemmän pienemmille tiloille ‒ Suomessa ei isoja rakenne-eroja maatilojen välillä

    Halpa energia sai meidät unohtamaan A.I. Virtasen opit vuosikymmeniksi, nyt ne ovat taas ajankohtaisia ‒ näin typpilannoitusta voidaan vähentää 60 prosenttia

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    päästöt
    Luke
    ilmastoviisaus
    metaani
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Linnan mukaan oleellisinta ennallistamisen kannalta on aktivoida metsien, soiden ja peltojen yhteyttämistehokkuutta muun muassa metsänhoitoa lisäämällä. Kuvituskuva.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ennallistamisasetuksen pohjatiedot vanhentuneita ja epätarkkoja – suomalainen teknologia voisi ratkaista paljon

  • Hyvä esimerkki uudesta tekniikasta on FarmDroid, joka on investointitukilistalla niin Suomessa kuin Iso-Britanniassa.

    Koneviesti | Maatalouden ympäristöinvestoinnit jatkuvat Iso-Britanniassa – avustukset kattavat laitteita peltotöihin ja eläinten hyvinvointiin

    Tilaajalle