• Viidennes Suomessa yöpyvistä turisteista venäläisiä

    Venäläiset ovat ulkomailta Suomeen suuntautuvan matkailun suurin yksittäinen asiakasryhmä.
    Maatalous
    13.12.201116:56
    MT toimitus

    ”Vuonna 2010 Suomen hotelliyöpymisistä viidennes oli venäläisten. Vastaavasti esimerkiksi ruotsalaisia oli vain 9,1 ja norjalaisia 2,7 prosenttia”, Matkailu- ja ravintolapalvelut ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi kertoo.

    Tämän vuoden tammi–syyskuussa venäläisiä yöpyi Suomessa neljänneksen enemmän kuin edellisenä vuonna.

    Eniten itänaapureitamme käy tammikuussa.

    ”Uudenvuodenmatkailu ja venäläisten joulu ajoittuvat tammikuuhun. Näiden ansiosta liki puolet Suomessa tammikuussa tehtävistä hotelliyöpymisestä on venäläisten.”

    ”Muina kuukausina venäläisten osuus on keskimäärin 10:n ja 20 prosentin välissä.”

    Matkailu- ja ravintolapalvelut ry toivoo, että EU:n ja Venäjän rajalle saataisiin viisumivapaus.

    ”Vapaus kasvattaisi venäläisten osuuden matkailutuloissa miljardiin euroon”, Lappi sanoo.

    ”Lisäksi nykyinen 56 euron viisumi on suhteessa kallis, koska venäläisten matkat Suomeen ovat melko lyhyitä.”

    Artikkelin aiheet
    suomi
    venäläiset matkailijat
    matkailu
    viisumivapaus
    hotelliyöpymiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle