• Mehiläispölytys kasvattaa komean vadelmasadon

    Mehiläiset kykenevät pölyttäessään levittämään harmaahomeen torjunta-ainetta, jonka arvellaan kohentavan marjojen varastokestävyyttä.
    Mehiläisten ansiosta vadelmasatoa kertyy jopa 3 000–3 500 kiloa hehtaarilta.
    Mehiläisten ansiosta vadelmasatoa kertyy jopa 3 000–3 500 kiloa hehtaarilta. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    27.2.201715:17
    Maija Ala-Siurua

    Mehiläispölytys kasvattaa puutarhavadelman hehtaarisatoa merkittävästi ja parantaa marjojen laatua.

    Mehiläisten ansiosta satoa kertyy jopa 3 000–3 500 kiloa hehtaarilta, ilmenee viime kesänä tehdyn tutkimuksen alustavista tuloksista.

    Luonnonvarakeskus Luken tilastojen mukaan vuoden 2015 keskisato hehtaarilta oli 2 600 kiloa.

    Eniten marjoja kertyy, kun mehiläiset pölyttäessään levittävät kukkiin harmaahomeen torjunta-ainetta Presto mixiä. Marjat olivat myös kookkaampia.

    "Hienoja tuloksia erityisesti viljelijöiden kannalta", iloitsee tutkimuskoordinaattori Tuula Lehtonen Suomen Mehiläishoitajain liitosta.

    Hän muistuttaa kuitenkin, että kyse on vain yhdestä tutkimuksesta ja tulokset ovat alustavia.

    Tutkimusta tekee Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa opiskeleva Tanja Salonen.

    Pölytyskoe tehtiin viime kesänä Hausjärvellä Markku Piirosen marjatilalla. Kokeessa oli mukana Glen ample -lajike.

    Osa pensaista suojattiin häkeillä, joista yhdessä oli mehiläisiä ja toisessa mehiläisiä, jotka levittivät Presto Mixiä.

    Kolmas häkki suojasi pensaita kaikilta pölyttäjiltä.

    Neljäntenä tutkimuksessa oli mukana häkkien ulkopuolella oleva kontrollimehiläispesä, jonka asukit eivät levittäneet torjunta-ainetta.

    Mehiläiset siirrettiin tilalle kesäkuun alussa kun noin 10 prosenttia kukista oli auennut.

    Sadonkorjuu alkoi heinäkuun puolivälissä ja loppui elokuun alussa.

    Lue myös

    TÄHÄN LINKKI AINAKIN SIIHEN JUTTUUNI, JOSSA KERRON PÖLYTYKSEN KASVATTAVAN MANSIKKASATOA, mennyt ehkä julki 17.2.

    Artikkelin aiheet
    mehiläispölytys
    vadelma
    harmaahome
    mehiläiset
    tutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle