• Märkyys vaikeuttaa syysviljojen kylvöä

    Maatalous
    31.7.201516:00
    MT toimitus

    ESA SIMILÄ

    Mikäli peltoa ei vapaudu ajoissa kevätviljoilta, voi syysviljojen kylväminen olla mahdotonta.

    Esa Similä pitää mahdollisena, että viljelijät hyödyntävät korjuuvelvoitteen puuttumista ja siivoavat huonot kevätviljakasvustot pois syysviljojen tieltä. Tämä ei ole kuitenkaan Similän mukaan täysin yksinkertaista.

    ”Miten lohkoihin pystyy kylvämään syysviljaa, jos ne ovat jo tähänkin asti kärsineet märkyydestä?”

    Similä arvioi, että myös kesantolohkoja voi käyttää syysviljoille.

    Viime syksynä Suomessa kylvettiin ruista niin paljon, että ennusteet lupaavat jopa omavaraisuuden saavuttamista tällä kasvukaudella. Pro Ruis -yhdistyksen Heli Anttila muistuttaa, että omavaraisuuteen pääsemiseen vaikuttaa suuresti se, miten ruista päästään puimaan ja minkä laatuista puitava ruis on.

    Anttila ei osaa vielä arvioida, tuleeko puntien viivästyminen vaikuttamaan rukiin kylvöalaan tänä syksynä. Hänen mukaansa viljelijät ovat kiinnostuneita rukiin kylvämisestä.

    Pitkäksi venyvä puintikausi voi tuntua ikävästi myös lannoitevalmisteita tuottavalla biokaasulaitoksella. Jos syysviljoja kylvetään aiempia vuosia vähemmän, biokaasulaitosten tuottama lannoite saattaa jäädä varastoon.

    Siitä seuraisi laitoksille varastointiongelmia, kertoo tuotepäällikkö Juhani Viljakainen Biotehdas Oy:stä.

    Biotehdas omistaa Suomessa neljä biokaasulaitosta, joissa kaikissa syntyy sivutuotteena maatalouskäyttöön soveltuvaa lannoitetta.

    Viljakaisen mukaan lannoite itsessään on viljelijälle ilmaista. Myös kuljetus on ilmainen 50 kilometrin säteellä laitoksesta.

    ”Viljelijä maksaa vain levityksen.”

    Biotehdas voi tarvittaessa järjestää myös urakoitsijan levittämään lannoitteen.

    Biokaasulaitokset ovat Satakunnassa Huittisten Vampulassa, Etelä-Pohjanmaalla Honkajoella, Oulussa ja Kuopiossa.

    Juhani Reku

    Tytti Termonen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    syysviljat
    ruis
    maatalous
    biokaasulaitos
    lannoite
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle