• Mukavuudenhalua vai uusavuttomuutta? – espanjalainen syö tuoreet hedelmät teollisuuden pilkkomina

    Kahdenkymmenen vuoden päästä kuluttajat syövät tuoreita hedelmiä ainoastaan valmiiksi viipaloituina ja paloiteltuina, arvioi espanjalaisen Vicente Peris –hedelmäyhtiön toimitusjohtaja Alberto Montaña.
    Puolikaskin meloni on monelle kuluttajalle liian suuri kertaostos.
    Puolikaskin meloni on monelle kuluttajalle liian suuri kertaostos. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    3.1.201815:29
    Maija Ala-Siurua

    Espanjassa näyttää siltä, että mukavuudenhaluinen, kiireinen tai uusavuton kuluttaja popsii tuoreet hedelmät mieluiten valmiiksi pilkottuna,

    Kahdenkymmenen vuoden päästä kuluttajat syövät tuoreita hedelmiä ainoastaan valmiiksi viipaloituina ja paloiteltuina.

    Näin arvioi espanjalaisen Vicente Peris –yhtiön toimitusjohtaja Alberto Montaña Horti Daliyn haastattelussa. Yhtiö myy tuotteitaan tukuille ja vähittäiskaupoille.

    Viipaloitujen ja paloiteltujen hedelmien suosio ei kasva pelkästään Espanjassa vaan on maailmanlaajuinen trendi, koska Ihmiset haluavat helppoja ja nopeita ratkaisuja, Montaña sanoo.

    Monista kasviksista jalostetaan pienemmäksi jääviä lajikkeita. Mutta tarjolla olevista vesimeloninsiemenistä kasvaa vain suuria. Niiden kysyntä vähenee, koska perheet pienenevät, Montaña kertoo.

    Espanjan itäosassa Valenciassa sijaitseva Vicente Peris on myynyt meloneja ja vesimeloneja 40 vuotta. Nyt niistä viidennes päätyy markkinoille paloiteltuna.

    Paloitelluista hedelmistä ananakset, vesimelonit ja melonit ovat suosituimpia. Espanjalaisten melonien satokauden päätyttyä turvaudutaan tuontiin Brasiliasta.

    Montañan mukaan granaattiomena vaikein, koska sen siemenet pitää irrottaa käsin ja yhdestä hedelmästä saa vähän siemeniä.

    Yhtiö myy kotimaisia granaattiomenan siemeniä syyskuusta joulukuuhun. Kun espanjalainen satokausi päättyy, alkaa tuonti Intiasta ja Etelä-Afrikasta.

    Suomessakin ruokakauppojen kylmäaltaissa on tarjolla esimerkiksi tuoreita ananaspaloja. Yksittäin pakattuna niitä ei sentään ole nähty toisin kuin esimerkiksi keitettyjä kananmunia tai valmiiksi kuorittuja sipuleita.

    Munaxin sinkkumuna ja Keskon nakusipuli eivät saaneet kuluttajien varauksetonta suosiota. Osan mielestä uusavuttomuus on mennyt liian pitkälle ja yksittäispakkaaminen tuottaa liikaa jätettä.

    Tuoreet paloitellut juurekset ovat toisenlainen esimerkki ruokateollisuuden halusta palvella kuluttajia entistä paremmin. Salaatin ystäville on tarjolla mitä erilaisempia valmiita salaattisekoituksia.

    Muutama vuosi sitten saksalainen Billa-ruokakauppa alkoi myydä valmiiksi kuorittuja ja muoviin pakattuja banaaneja. Kuluttajien ja ympäristöjärjestöjen mielestä moinen tuote oli lähinnä haaskausta. Kiukkuinen palauteryöppy sai Billan pyytämään anteeksi ja lupaamaan, ettei moinen kömmähdys enää toistu.

    Horti Daily: "People consume about 40% more fruit if it's peeled and sliced"

    Artikkelin aiheet
    paloitellut hedelmät
    kuluttajakäyttäytyminen
    ruokateollisuus
    Espanja
    muovipakkaus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle