• Vuosi vaihtuu, mutta muuttuuko ruoantuottajan elämässä mikään?

    PTT:n tutkimusjohtaja kääntää katseet vuoden lopuksi tulevaan cap-ohjelmaan, seuraavaan hallitusohjelmaan sekä uuden ruokastrategian toimeenpanosuunnitelmaan.
    Maatalouden pitkään jatkunut keskimääräisesti heikko kannattavuuskehitys on ollut toistuvasti esillä päättyvänä vuonna.
    Maatalouden pitkään jatkunut keskimääräisesti heikko kannattavuuskehitys on ollut toistuvasti esillä päättyvänä vuonna.  Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    1.1.202610:18
    Kolumni
    Sari Forsman-Hugg

    Kulunut vuosi on jälleen osoittanut, kuinka monimutkaiseen ja kansainväliseen pelikenttään Suomen maatalous ja koko ruokasektori ovat kytkeytyneet.

    Sää- ja ilmastoriskit, kustannuspaineet, sääntelyn kiristyminen, kansainvälisen kaupan jännitteisyys tulleineen ja edelleen jatkuva geopoliittinen epävarmuus ovat jättäneet varjonsa maataloussektorinkin toimintaympäristöön, eivätkä ne oikein tunnu väistyvän alkavan vuoden näkymiä pohdittaessa.

    Maatalouden pitkään jatkunut keskimääräisesti heikko kannattavuuskehitys on ollut toistuvasti esillä päättyvänäkin vuonna. Tuotantosuunnittain kehitys on ollut kaksijakoista.

    Kotieläintuotannon markkinatuotot ovat kasvaneet etenkin maidon- ja naudanlihantuotannossa. Viljantuotannossa markkinatuotot ovat laskeneet kohtuullisen hyvästä kotimaan viljasadosta huolimatta, kun viljan hinnat ovat laskeneet. Tyytymättömyys kasvintuotannon pidemmän aikavälin kannattavuusnäkymään kärjistyikin viljelijöiden kriisikokoukseen lokakuussa Somerolla.

    Naudanlihan tarjontahaasteet näkyivät ajoittain tyhjinä jauhelihahyllyinä ruokakaupoissa. Markkinat reagoivat viiveellä, mutta reippaat korotukset niin tuottaja- kuin kuluttajahinnoissa ovat tasapainottaneet kysyntä- ja tarjontatilannetta syksyn aikana.

    Tulevaa vuotta ajatellen kotimaisen elintarviketeollisuuden investointinäkymissä on nähtävissä merkkejä piristymisestä, mikä luo positiivista signaalia myös alkutuotantoon. Suomen talouden ja kotitalouksien ostovoiman kehitys raamittavat kuitenkin koko ruokasektorinkin kehittymistä, samoin kuin elintarvikeviennin kasvu.

    Markkinalähtöisyyden merkitys kasvaa vääjäämättä maataloudessa ja tämä korostaa markkinoiden muutoksiin reagoimisen ja riskienhallinnan tärkeyttä maatilayritysten johtamisessa ja pitkän aikavälin kannattavuuskehityksessä.

    Tuottajien kaupallisen yhteistyön vahvistaminen on nostettu esiin keinona neuvotteluaseman vahvistamiseksi. Jää nähtäväksi, tuoko ensi vuosi uusia avauksia tämän osalta. Tai syntyykö ruokaketjun toimijoilta uusia avauksia reilumman sopimus- ja hinnoittelukulttuurin edistämiseksi?

    EU:n monivuotisen rahoituskehyksen osalta on vielä monia kysymysmerkkejä auki vuonna 2028 alkavalle kaudelle. Kahden pilarin ja tavoitteiden sovittaminen yhteen ja ylipäätään maatalouden osuus budjetista aiheuttaa eittämättä mittavia keskusteluja jäsenmaissa, kun kokonaisuus seuraavan rahoituskauden osalta tarkentuu.

    Maatalouteen liittyvät kysymykset koettelevat myös EU:n yhtenäisyyttä päätöksissä. EU:n ja Mercosur-maiden välinen sopimus vapaakauppa-alueesta näyttää lykkääntyvän, kun EU:n jäsenmaiden mandaattia allekirjoitukselle ei joulukuun lopulla saatu.

    Maatalous ja ruoantuotanto on koko yhteiskuntaamme koskettava kysymys, mikä varmasti näkyy alkavana vuonna, kun katseet kääntyvät vähitellen kohti kevään 2027 eduskuntavaaleja ja eri toimijat ryhtyvät julkaisemaan politiikkasuosituksia ja syötteitä tulevaa hallitusohjelmaa varten. Myös vastikään julkaistun kansallisen ruokastrategian toimeenpanosuunnitelma on tulossa loppukevään aikana.

    Toivottavasti luvassa on mahdollisimman paljon konkretiaa ja sitoutumista ylivaalikautiseen maatalouden toimintaedellytysten kehittämiseen.

    Toiveikasta uutta vuotta!

    Kirjoittaja on PTT:n tutkimusjohtaja.
    Artikkelin aiheet
    Maatalous
    Ruokateollisuus ja ruoan tuotanto
    Ruoantuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia