• Jääpolte uhkaa Varsinais-Suomen syysviljoja – ”Pelimerkit ovat vähissä”

    Jääkannen alla kasvustoja uhkaa jääpolte eli kasvit kuolevat kylmyyteen ja hapenpuutteeseen. Lähiviikoiksi ennustettuja kovia pakkasia syyskasvit eivät niskaansa kaipaa.
    Tilaajalle
    Oraat kärvistelevät paljaina jään keskellä.
    Oraat kärvistelevät paljaina jään keskellä. Kuva: Pasi Leino
    Maatalous|Kasvintuotanto
    1.3.202404:00
    Maija Ala-Siurua

    Pääosin maamme pellot ovat vielä eristävän lumikerroksen suojissa. Eteläinen Suomi ja erityisesti Varsinais-Suomi ovat maan syysvilja-aitta. Nämä alueet ovat saaneet niskaansa vettä ja lunta on ollut muuta maata vähemmän.

    Nyt osaa eteläisen Suomen ja Varsinais-Suomen syysviljapeltoja peittää joko paksu jääkansi tai vesi seisoo pelloilla.

    ”Huolestuttava riskitilanne, joka koskee suurta osaa koko maan syysvilja-alaa”, kiteyttää kehityspäällikkö Sari Peltonen Pro Agria Keskusten Liitosta.

    ”Lauha keli ja sateet eivät tässä vaiheessa ole paras mahdollinen ilmiö. Lumi sulaa ja jää pelloille lätäköiksi, jotka sitten jäätyvät syysviljojen päälle.”

    Paikoin on voinut käydä niinkin, että pelloilla lumikerros on alkanut sulaa altapäin ja hangen alle on muodostunut jääkansi, Peltonen kertoo.

    Aurajoen varrella Turun, Liedon ja Kaarinan rajalla pellot muistuttavat luistelukenttiä. Syysvilja sinittelee jääkannen alla.
    Aurajoen varrella Turun, Liedon ja Kaarinan rajalla pellot muistuttavat luistelukenttiä. Syysvilja sinittelee jääkannen alla.  Kuva: PasiLeino

    Toistaiseksi on suhteellisen lauhaa, lämpötila on nollan molemmin puolin. Syysviljoille tietää huonoa, mikäli viikon–parin päähän ennustetut pakkaset toteutuvat.

    ”Jos pakkasta on vähemmän kuin kymmenen astetta, kasvustojen pitäisi selvitä.”

    Peltonen muistuttaa, että viljoista vehnä ja ruis ovat kestävimmästä päästä, ja ne ovat tässä vaiheessa vuotta vielä lepotilassa.

    Pahin tilanne on edessä myöhemmin keväällä, kun sään lämmetessä vilja alkaa kasvaa ja sitten tulisivat kovat pakkaset. Tällöin erityisesti syysöljykasvit voivat vaurioitua merkittävästi.

    Tulevan sadon kannalta riskiä kasvattaa se, että viime syksy ei ollut syyskasveille kaikkein otollisin. Sateiden takia niiden kasvuunlähtö ei ollut paras mahdollinen.

    Lauha keli ja sateet eivät tässä vaiheessa ole paras mahdollinen ilmiö.

    Syyskasveja viime syksynä kylväneet eivät oikeastaan muuta voi kuin toivoa suosiollisia säitä.

    ”Pelimerkit ovat vähissä”, Peltonen sanoo.

    Hän kertoo nähneensä sosiaalisessa mediassa viljelijöiden päivityksiä Varsinais-Suomen rannikolta. Päivityksissä kerrotaan, miten peltojen jääkuorta on rikottu koneilla ja näin johdettu vettä muualle.

    Koneiden apuun turvautuminen riippuu muun muassa roudasta, Peltonen toteaa. Jos sitä on riittävästi, pelto kantaa koneiden alla.

    Urat pellossa kertovat viime syksyn märkyydestä. Nyt urissa seisoo sulamisvesi.
    Urat pellossa kertovat viime syksyn märkyydestä. Nyt urissa seisoo sulamisvesi.  Kuva: Pasi Leino

    Lauhat, vähälumiset ja vetiset talvet alkavat olla pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Vaikuttaako tämä viljelijöiden intoon kylvää syyskasveja?

    ”Tässä ollaan vähän puun ja kuoren välissä.”

    Viljelijät ovat kiinnostuneita syysmuotoisista kasveista. Niiden alaa pitäisi lisätä, jotta saataisiin enemmän talviaikaista kasvipeitteisyyttä, vähennettäisiin työkuormaa ja pienennettäisiin riskejä, Peltonen sanoo.

    Hän muistuttaa, että syyskasvien vahvuudet tulevat esiin alkukesästä. Silloin vaivaa usein kuivuus, joka haittaa kevätkylvöisiä kasveja syyskasveja enemmän.

    Jos talvet alkavat muodostua ongelmaksi, viljelijöiden on hyvä pohtia ratkaisuja oman tilansa kannalta, Peltonen vinkkaa.

    ”Pitää alkaa perata edellisvuosien tietoja ja tuloksia ja miettiä, millä lohkoilla syyskasvit parhaiten menestyvät.”

    Kevät näyttää, miten pahoista talvivaurioista nämä varsinaissuomalaiser pellot mahdollisesti kärsivät.
    Kevät näyttää, miten pahoista talvivaurioista nämä varsinaissuomalaiser pellot mahdollisesti kärsivät.  Kuva: Pasi Leino

    Viime syksynä ruista kylvettiin 20 000 hehtaaria ja syysvehnää 58 800 hehtaaria. Syysruisvehnä ala on noin 9 000 hehtaaria ja syysohralla on noin 2 000 hehtaaria.

    Syysrypsiä ja -rapsia kylvettiin yhteensä 5 200 hehtaaria.

    Lisää aiheesta
    • Pyryttää, sulaa, sataa, pakastaa – syysviljat saavat taas kokea talviolojen koko kirjon.

      Kasvintuotanto | Talvehtiva syysvilja saa taas tuta rajuja säänvaihteluita – vielä ei pitäisi olla hätää, asiantuntijat sanovat

    • Talven säät ratkaisevat, miten iso osa syksyllä kylvetystä alasta selviää kesään.

      Kasvintuotanto | Sateinen syksy kutisti syyskylvöjen alaa, vaikka syyskasvit kiinnostavat

    • Kauran hyvä hinta suhteessa muihin viljoihin on nostanut sen suosiota.

      Kasvintuotanto | Ensimmäinen kylvöennuste julki: Kaura-ala kasvaa, muiden viljojen laskee – yli miljoonan hehtaarin vilja-ala ennakoi hintojen laskua

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle