EIDAPERE, VIRO (MT)
”Pieni tila pärjää Virossa yhteistyössä naapuritilojen kanssa. Muuten kustannukset ovat niin kovat, että maataloudesta tulee liian kallis harrastus”, sanoo Tarmo Peterson.
Hän viljelee 80 hehtaarin tilallaan nurmisiemeniä ja viljaa. Hän arvioi, että tilojen keskikoko on Virossa jo pitkälle yli sata hehtaaria.
Petersonilla on naapurinsa Priit Orupoldin kanssa yhteinen puimuri, kasvinsuojeluruisku ja lannoitteenlevitin. Kaikki peltotyöt tehdään yhteistyössä.
Puimurilla tehdään lisäksi urakointia muille tiloille.
Nurmikasvien suojaviljana olevasta ohrasta Peterson tavoittelee neljän tonnin satoa. Puna-apilasta sato on ollut keskimäärin vajaa 200 kiloa hehtaarilta, timoteilla 500 kiloa.
Puna-apilan eteen tilalla tehdään paljon työtä. Kymmenen hehtaarin lohkolta on tänä kesänä kitketty käsin saunakukkaa sata tuntia.
Heinäkuun alussa lohkon reunaan tuotiin mehiläispönttöjä satoa parantamaan. ”Katsotaan nyt, miten mehiläiset vaikuttavat. Vielä ei ole minkäänlaista kokemusta.”
Metsän omistaminen Virossa ei ole maatiloilla niin yleistä kuin Suomessa. ”Sen verran on omaa metsää, että sieltä hammastikut saa”, Peterson tokaisee.
Viron itsenäistyessä paikallisesta 2 400 hehtaarin kolhoosista perustettiin kymmeniä maatiloja.
Peterson kertoo, että niistä tiloista moni on lopettanut.
”Alueella on yksi suuri 500 lehmän maitotila ja muutamia pieniä tiloja.”
Jatkajista on pulaa Viron maatiloilla.
Kolhoosi vastasi aikanaan maatalouden lisäksi muun muassa kouluista ja päiväkodeista. ”Kunnan palkkalistalla oli vuonna 1989 vain kunnanjohtaja ja hänen sihteerinsä”, Peterson kertoo menneistä vuosista.
TUURE KIVIRANTA