• Tilaa öljykasvien siemen 16.3. mennessä

    Maatalous
    23.1.201515:00
    Satu Lehtonen

    MTK:n öljykasvijaosto ja Elintarviketeollisuusliiton öljynpuristamoyhdistys toivovat, että viljelijät tilaavat kevätrypsin ja -rapsin kylvösiemenen maaliskuun 16. päivään mennessä.

    Tukes on myöntänyt täksi kevääksi poikkeusluvan kahden neonikotinoideja sisältävän peittausaineen käyttöön.

    Tilaukset tarvitaan ajoissa, jotta siementä osataan peitata oikea määrä.

    Peitattua siementä ei voi jättää varastoon, sillä mikään ei takaa, että neonikotinoideja saisi käyttää ensi vuonna, MTK:n vilja-asiamies Max Schulman korostaa.

    ”Poikkeusluvan myöntäminen oli Tukesilta iso vastaantulo”, rapsi-hankkeen vetäjä Petri Lintukangas sanoo. ”Nyt viljelijöillä on näytön paikka”, hän kannustaa viljelysuunnitelmien tekijöitä.

    ”Rehuviljasta saa noin satasen, ja sitä ovat kaikki paikat täynnä”, öljykasvijaoston puheenjohtaja Pentti Ervasto muistuttaa. ”Sen sijaan öljykasvien menekki on rajaton.”

    Schulman muistuttaa, että öljykasvien hinnoittelu on avointa ja läpinäkyvää ja antaa mahdollisuuksia riskien hallintaan.

    Avena julkaisee syksyn termiinihintansa ensi viikolla, toimitusjohtaja Kaija Viljanen kertoo.

    SATU LEHTONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    öljykasvien viljely
    siementen tilaaminen
    neonikotinoidit
    MTK
    Tukes
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle