• Koloradonkuoriaisia on syytä tarkkailla – epäilyt ilmoitettava Ruokavirastolle

    Epäillyt kuoriaiset, toukat ja munat voi kerätä talteen esimerkiksi lasipurkkiin.
    Koloradonkuoriainen on karanteenikasvintuhooja.
    Koloradonkuoriainen on karanteenikasvintuhooja. Kuva: Lauri Mäenpää
    Maatalous
    29.6.202014:24
    Anniina Liimatainen

    Ruokavirasto muistuttaa, että tähän aikaan kesästä perunakasvustoista voi löytyä aikuisia koloradonkuoriaisia ja niiden toukkia.

    Koloradonkuoriaisesta on ilmoitettava aina Ruokavirastolle, sillä se on karanteenikasvintuhooja.

    Ruokavirasto kertoo tiedotteessaan, että virastoon voi ottaa yhteyttä koloradonkuoriaisiin viittaavista havainnoista. Epäillyt kuoriaiset, toukat ja munat voi kerätä talteen esimerkiksi lasipurkkiin. Lajinmäärityksen tekee Ruokaviraston tarkastaja.

    Kuoriaiset kulkeutuvat Suomeen ilmavirtojen mukana Venäjältä ja Baltiasta tai tuontitavaran mukana. Vakituisesti niitä ei Suomessa esiinny.

    Aikuisten kuoriaiset ja erityisesti toukat syövät perunan lehtiä ja tuhoavat lehdet pahimmillaan kokonaan. Ilman torjuntaa kasvusto tuhoutuu nopeasti.

    Koloradonkuoriaiset löytävät perunakasvustot pitkän matkan päästä ja lisääntyvät rajusti. Yksi koloradonkuoriainen voi tuottaa elämänsä aikana jopa 2 000 munaa, kerrotaan tiedotteessa.

    Kuoriaisen tuntomerkeistä voi lukea lisää Ruokaviraston verkkosivuilta tai perunasta.fi -sivustolta.

    Lue lisää:

    Osaatko toimia oikein, jos törmäät kotipuutarhassasi vaaralliseen tuholaiseen tai outoon kasvitautiin? Aarre listasi keinot, joilla huolehdit kasvinterveydestä kotipihassasi

    Vaarallisia koloradonkuoriaisia voi tulla kauppaostosten mukana kotiin

    Suomalaisessa perunantuotannossa ei hyönteismyrkkyjä yleensä käytetä – kolaradonkuoriaista on siksi vahdattava silmä kovana

    Artikkelin aiheet
    koloradonkuoriainen
    Ruokavirasto
    perunanviljely
    kasvintuhooja
    kasvinterveys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle