• Saksan lihantuottajien ahdinko syvenee: Tärkeä kauppakumppani sulki rajansa estääkseen nautojensa joukkokuolemat

    Saksalaiset lihantuottajat pelkäävät musertavia kustannuksia sen jälkeen, kun maan ensimmäinen suu- ja sorkkatautitapaus lähes neljäänkymmeneen vuoteen havaittiin viime perjantaina Berliinin lähellä.
    Saksassa todettu suu- ja sorkkatauti muistuttaa jälleen siitä, miten tärkeää eläintautisuojaus on myös Suomessa.
    Saksassa todettu suu- ja sorkkatauti muistuttaa jälleen siitä, miten tärkeää eläintautisuojaus on myös Suomessa.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Eläintaudit
    16.1.202519:00
    Maija Ala-Siurua

    Britannia on kieltänyt saksalaisen sian-, lampaan- ja naudanlihan sekä maitotuotteiden tuonnin estääkseen suu- ja sorkkataudin leviämisen maaperälleen.

    Tuontikielto on vakava isku Saksan tuottajille. Britannia on Saksalle suurin kauppakumppani EU:n ulkopuolella. Maa on kolmanneksi suurin sianlihan viejä Britanniaan, ja sen markkinaosuus on 18 prosenttia. Viime vuoden tammi–lokakuussa Saksasta vietiin Britanniaan 117 340 tonnia sianlihaa, jonka arvo oli noin 380 miljoonaa euroa. Lisäksi Saksa on toiseksi suurin maitotuotteiden viejä Britanniaan.

    Erittäin vakavaa ja helposti tarttuvaa eläintautia todettiin Saksassa kolmessa vesipuhvelissa Berliinin laitamilla viime perjantaina.

    Britannia on syystäkin varpaillaan, sillä vuonna 2001 maassa riehui erittäin paha suu- ja sorkkatautiepidemia. Tautitapauksia oli parituhatta, ja yli kuusi miljoonaa nautaa, sikaa ja lammasta jouduttiin tappamaan. Maatalous ja maaseutumatkailu ajautuivat kriisiin, jonka kustannusten arvioidaan olleen noin 15 miljardia euroa.

    Koska Britannia ei kuulu EU:hun, se pystyy kieltämään tuonnin Saksasta kokonaan. Myös muun muassa Hollanti, Meksiko ja Etelä-Korea ovat asettaneet tiukkoja tuontirajoituksia. EU-jäsenmaat sen sijaan eivät voi sulkea rajojaan kokonaan. Vakavan eläintaudin aiheuttamat rajoitukset koskevat vain aluetta, jolla tautia on todettu.

    Toistaiseksi ei ole tietoa, mistä vesipuhveleiden suu- ja sorkkatautitartunta on peräisin. Eläimet olivat syntyneet Saksassa. Saksalaisen median mukaan parhaillaan satoja eläimiä Berliinissä testataan taudin varalta.

    Suu- ja sorkkatauti ei sairastuta ihmisiä eikä uhkaa elintarviketurvallisuutta. Kyse on kuitenkin erittäin vakavasta virustaudista, joka tarttuu kaikkiin sorkkaeläimiin.

    Politico: German farmers fear ‘massive’ hit from foot-and-mouth outbreak

    The Guardian: UK bans German meat and dairy products after foot-and-mouth case

    Reuters: German authorities say no more foot-and-mouth disease cases found

    Lisää aiheesta
    • Suu- ja sorkkatautia on todettu Suomessa viimeksi vuonna 1959. Tauti ei sairastuta ihmisiä.

      Eläintaudit | Suu- ja sorkkatauti lamauttaa Saksan lihanviennin EU:n ulkopuolelle

    • Suu- ja sorkkatautia on todettu Suomessa viimeksi vuonna 1959.

      Eläintaudit | Miljoonien nautojen kohtaloksi Britanniassa koitunut tauti iski Saksaan – alkuperä edelleen tuntematon

    • Kuvassa oleva vesipuhveli ei liity Saksan suu- ja sorkkatautihavaintoon.

      Eläintaudit | Suu- ja sorkkatauti on palannut Saksaan ‒ viruksen uhreina kolme vesipuhvelia

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    suu- ja sorkkatauti
    lihantuotanto
    Saksa
    Britannia
    kauppasuhteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle