
Raision loka–joulukuun liitetulos nousi edellistä vuotta paremmaksi. Koko vuoden 2022 liiketulos laski vuoteen 2021 verrattuna.
Loppuvuodesta kannattavuutta kohensi muun muassa uusi viljasato eli raaka-aineen parempi saatavuus ja madaltunut hinta.
Tammi–joulukuussa Raisio-konsernin liikevaihto oli 220,8 miljoonaa euroa. Vuosi aiemmin se oli 200 miljoonaa.
”Voimakkaasti kohonneet kustannukset johtivat merkittäviin hinnankorotustarpeisiin. Toteutimme korotukset nopeimmassa mahdollisessa aikataulussa ja kannattavuus alkoi elpyä jo alkukesästä lähtien”, toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi sanoo.
Vuoden 2022 aikana viljatuotteiden kotimainen että ulkomainen myynti leipomoille sekä teollisuus- ja suurtalousasiakkaille kasvoi vertailukaudesta edelleen merkittävästi.
Korkea inflaatio näkyi laskeneina vähittäismyyntilukuina koko Euroopassa sekä kulutustottumusten muutoksina.
Raision vertailukelpoinen liiketulos vuonna 2022 oli 18,4 miljoonaa euroa. Vuosi aiemmin se oli 21,3 miljoonaa.
Talous ohjaa markkinoita, mutta geopolitiikka ohjaa taloutta, yhtiön tilinpäätöstiedotteessa sanotaan. Venäjän helmikuussa 2022 aloittama hyökkäyssota suisti Euroopan energiakriisiin ja kiihdytti jo valmiiksi kohonnutta inflaatiota pandemian jäljiltä.
Geopoliittisen epävakauden lisäksi kasvukauden 2021 poikkeuksellisen huonon sadon vuoksi Raisiolle tärkeiden viljaraaka-aineiden hinnoissa nähtiin tilikauden aikana voimakasta vaihtelua.
Loka–joulukuussa Raision liikevaihto oli 55,6 (53,8) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liiketulos oli 6,0 (4,9) miljoonaa euroa.
Vaikka viljaraaka-aineiden hinnat alenivat loppuvuodesta jonkin verran, ovat inflaation aikaansaamat hintapaineet edelleen olemassa niin Raisiolle kuin viljelijöille, tiedotteessa todetaan.
Vuonna 2023 Raisio odottaa vertailukelpoisen liikevaihdon ja -voiton kasvavan edellisestä vuodesta.
Talouden ja markkinoiden taustalla vaikuttanut muutos tuli selkeästi näkyviin vuonna 2022, tilinpäätöstiedotteessa sanotaan. ”Käynnissä oleva muutos ei ole vain suhdannekäänne vaan ennemminkin trendikäänne.”
”Taloudellisesti tärkein muutos on ollut inflaation paluu, jota Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 kiihdytti. Inflaatio ulottuu markkinoiden joka kolkkaan ja tulee varmuudella vaikuttamaan kuluttajien kulutustottumuksiin.”
Raisiossa arvioidaan kotona syömisen lisääntyvän ja kuluttajat kiinnittävät yhä enemmän huomiota hintoihin mutta samalla luottavat vahvoihin ja tunnettuihin tuotemerkkeihin.
Kuluttajien ostos- ja asiointikäyttäytymisen muutos kohti digitaalisia kanavia on samanaikaisesti jatkunut vahvana. Perinteisen kaupan rooli hakee muotoaan uusien myyntikanavien kasvattaessa volyymejaan voimakkaasti.
Globaalit megatrendit tukevat Raision kasvustrategiaa sekä keskittymistä vastuullisesti tuotettuun ja terveelliseen ruokaan, tiedotteessa sanotaan. ”Arviomme mukaan terveyteen liittyvät arvovalinnat ja kulutustottumukset vahvistuvat entisestään.”
”Verkkokauppa ja keräily- sekä noutopalvelujen merkitys on pysyvästi vahvistunut asiointimuoto kuluttajakaupassa. Strategiset valintamme keskittyä harvempiin, mutta vahvempiin brändeihin tukevat menestymistämme ostokäyttäytymisen murroksessa.”