• Pellon hinta kaksinkertaistunut 2000-luvulla, viime vuosina hinnat vakiintuneet

    Keskimääräinen pellon hinta oli korkeimmillaan vuonna 2016. Viime vuonna hinnat laskivat edelliseen vuoteen verrattuna.
    Tilaajalle
    2000-luvulla pellon hinnat ovat nousseet reippaasti, mutta viime vuosina on hinnoissa ollut usein laskuakin.
    2000-luvulla pellon hinnat ovat nousseet reippaasti, mutta viime vuosina on hinnoissa ollut usein laskuakin. Kuva: Jarno Mela
    Maatalous|Maatalous
    25.2.202617:00
    Tuure Kiviranta

    Pellon hinta on kaksinkertaistunut 2000-luvun aikana.

    Vuonna 2000 pellon hinnan keskiarvo koko maassa oli 4 389 euroa hehtaarilta. Vuonna 2025 keskiarvo oli 8 830 euroa.

    Mediaanihinta vuonna 2000 oli koko maassa 3 881 euroa ja viime vuonna se oli 8 604 euroa.

    Tiedot selviävät Maanmittauslaitoksen tilastoista. Kyseessä on tiedot yksinomaan viljeltyä maata sisältävistä rakentamattomista yli kahden hehtaarin maakaupoista.

    Vuonna 2025 koko maan keskiarvohinnat laskivat hieman edellisestä vuodesta. Vuonna 2024 keskihinta oli 9 090 euroa ja mediaani 8 974 euroa.

    Korkeimmillaan keskiarvo on ollut vuonna 2016, jolloin se nousi 9 190 euroon hehtaarilta. Mediaani oli myös silloin korkeimmillaan, 9 237 euroa.

    Maakunnittain katsottuna kalleinta pelto oli viime vuonna Ahvenanmaalla, keskimäärin 13 244 euroa hehtaarilta.

    Manner-Suomessa kallein alue oli Varsinais-Suomi, 12 173 euroa. Toisena tulee Pohjanmaa, 11 221 euroa. Kolmantena on Satakunta 10 817 euroa hehtaarilta.

    Näistä Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa hinta hieman nousi vuodesta 2024. Pohjanmaalla hinnat aavistuksen laskivat viime vuonna.

    Halvinta pelto on ollut viime vuonna Kainuussa, 2 639 euroa hehtaarilta.

    Vuonna 2000 Ahvenanmaalla keskihinta oli 8 956 euroa. Varsinais-Suomessa 5 895 euroa ja Pohjanmaalla 4 607 euroa hehtaarilta.

    Vuonna 2000 tilastossa Satakunta, Päijät-Häme ja Uusimaa olivat Pohjanmaata edellä. Niissä keskimääräinen hehtaarihinta oli silloin noin 5 000 euroa.

    Kainuusta ei löydy tietoja vuodelta 2000, mutta vuonna 2001 keskihinta on maakunnassa ollut 1 365 euroa hehtaarilta.

    Maakunnan sisälläkin pellon hinnoissa voi olla isoja eroja. Maanmittauslaitokselta löytyy tilastoja myös kunnittain.

    Vuonna 2016, jolloin koko maan keskihinnat olivat korkeimmillaan, maakunnista kalleinta pelto oli Varsinais-Suomessa, 11 863 euroa hehtaarilta.

    Ahvenanmaalta ei ole hintatietoja vuodelta 2016. Hintatietojen puuttumista tietyiltä vuosilta voi selittää esimerkiksi, että kauppojen lukumäärä on hyvin vähäinen.

    Toiseksi kalleinta pelto oli vuonna 2016 Pohjanmaalla 11 759 euroa. Kolmanneksi korkein keskihinta oli Satakunnassa 10 998 euroa.

    Suurin hintalasku koko maan keskihinnassa on ollut vuonna 2020.

    Suurin vuodessa tapahtunut hintamuutos on ollut vuonna 2010. Tuolloin koko maan keskihinta nousi 8 092 euroon hehtaarilta, kun edellisenä vuonna keskihinta oli 7 256 euroa.

    Rivakkaa nousu oli myös vuonna 2008, jolloin hinta kohosi edellisestä vuodesta 773 euroa 7 347 euroon hehtaarilta.

    Suurin hintalasku koko maan keskihinnassa on ollut vuonna 2020, jolloin hehtaarihinta laski 435 euroa edellisestä vuodesta.

    Vuoden 2021 keskihinta jo jälleen ylitti vuoden 2019 tason.

    Edelliseen vuoteen verrattuna pellon hinta on laskenut 26 vuoden aikana kahdeksana vuotena eli: 2009, 2012, 2014, 2017, 2018, 2020, 2023 ja 2025.

    Laskuvuodet painottuu vuoden 2017 jälkeiseen aikaan. Epävarmuuden kasvu on hillinnyt pellon hintanousua.

    Vuonna 2025 pellon keskihinta oli lähes sama kuin vuoden 2017 keskihinta 8 829 euroa hehtaarilta.

    Lisää aiheesta
    • Viime vuonna hehtaari suomalaista peltoa maksoi keskimäärin 8 670 euroa.

      Maatalousyrittäjät | Hehtaari peltoa maksoi Ruotsissa 15 600 euroa

    • Koko maan peltokauppojen mediaanihinta oli viime vuonna noin 9 000 euroa hehtaarilta. Mediaanihinta nousi neljä prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

      Maatalous | Peltokauppa vilkastui ja hehtaarihinnat nousivat – mediaanihinta 9 000 euroa

    • Peltokauppoja tehtiin viime vuonna seitsemän prosenttia enemmän kuin vuonna 2022.

      Maatalous | Pellon hinta laskussa ja kauppamäärät kasvussa – kalleinta maa Varsinais-Suomessa ja Ahvenanmaalla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    pellon hinta
    maatalous
    Maanmittauslaitos
    Ahvenanmaa
    Varsinais-Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen