• SS: Kela harkitsee ilmiantolomaketta

    Maatalous
    1.7.201512:33
    STT

    Kela harkitsee ilmiantolomaketta, jolla tukien mahdollisia väärinkäytöksiä voisi paljastaa, kertoo Savon Sanomat. Ilmiannon voisi tehdä nimettömänä verkkosivujen lomakkeella samoin kuin verohallinnossa.

    Kela on aina saanut vinkkejä sosiaaliturvan väärinkäytöksistä kirjeitse ja puhelimitse.

    Myös uusi kanava kiinnostaisi. Tutkimme asian huolella, linjasi Kelan hallinto-osaston esimies Anitta Holappa Savon Sanomille.

    Viime vuonna Kela selvitti yli 2 200 tukien epäiltyä väärinkäytöstä. Niistä poliisitutkintaan eteni noin 1 500. Etuuspetokset toivat sakkoja sadoille suomalaisille, ja niistä tuomittiin myös ehdollista vankeutta.

    Verohallinnon puolella verovilppilomake on noussut hyvin suosituksi. Siihen tulee keskimäärin noin 200 vihjettä viikossa.

    MT uutisoi alkuviikolla ilmoitusten saamasta suosiosta.

     

    Artikkelin aiheet
    Kela
    ilmiantolomake
    sosiaaliturva
    Verohallinto
    etuuspetos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle