• Tukes muistuttaa: Glyfosaatilla ei saa pakkotuleennuttaa viljaa

    Pakkotuleennuttaminen ei ole hyvien maatalouskäytäntöjen mukaista.
    Glyfosaattipakkauksia maataloustarvikekaupassa.
    Glyfosaattipakkauksia maataloustarvikekaupassa. Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous
    8.8.201816:45
    Juhani Reku

    Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa, että viljasadon kypsymistä ei saa Suomessa jouduttaa glyfosaattiruiskutuksilla. Maailmalla viljan pakkotuleennuttaminen on yleinen käytäntö, mutta Suomessa se ei Tukesin mukaan ole sallittua.

    Vilja on tänä vuonna kypsynyt monilla pelloilla jopa pari viikkoa tavanomaista aiemmin. Siitä huolimatta kielletty pakkotuleennuttaminen saattaa Tukesin mukaan houkuttaa, sillä paikoitellen vilja on tuleentunut epätasaisesti.

    Viranomaiset valvovat Suomessa viljaeriä ottamalla niistä jäämänäytteitä. Se voidaan ottaa, jos sadon glyfosaatin väärinkäytöstä on "vahva epäily". Vahvaksi epäilyksi ei kuitenkaan vielä riitä pelkkä "kasvinsuojeluaineruisku syksyisellä pellolla", toteaa Tukesin ylitarkastaja Lotta Kaila.

    Tiettyjen glyfosaattia sisältävien valmisteiden käyttö on sallittu juolavehnän torjuntaan tuleentuneesta ohra- ja kaurakasvustoista, mikäli viljan jyvän kosteus on alle 30 prosenttia ja sato käytetään eläinten rehuksi.

    Jos viljelijän havaitaan käyttäneen kasvinsuojeluaineita ohjeiden vastaisesti, hänelle voidaan määrä sanktioita maataloustukiin. Lisäksi sadon käyttäminen elintarvikkeeksi tai rehuksi kielletään, jos siitä aiheutuu vaaraa ihmisten tai eläinten terveydelle.

    EU:n komissio on Tukesin mukaan edellyttänyt jäsenvaltioiden viranomaisilta, että kasvinsuojeluaineiden hyväksymisessä kiinnitetään "erityistä huomiota siihen, että glyfosaatin käyttö on hyvien maatalouskäytäntöjen mukaista".

    Hyvien maatalouskäytäntöjen noudattamista edellyttävät täydentävät ehdot, joiden noudattaminen on useimpien tukien edellytys.

    Viljan pakkotuleennuttaminen ei ole EU-asetusten mukaan tätä vaatimusta täytä.

    Artikkelin aiheet
    Tukes
    glyfosaatti
    pakkotuleennuttaminen
    vilja
    maatalouskäytännöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle