• Scandi Standard ostaa Huttulan Kukon liiketoiminnan

    Pohjoismaiden suurin broilerinlihan tuottaja Scandi Standard ostaa Huttulan Kukko Oy:n liiketoiminnan Suomessa.
    Maatalous
    19.5.201512:26
    Satu Lehtonen

    Sopimuksen ehtona on, että pankeilta ja toimittajilta saadaan tietyt suostumukset. Niitä odotetaan

    muutaman viikon kuluessa, yritykset tiedottavat.

    Scandi Standard maksaa Huttulan Kukon liiketoiminnasta 10 miljoonaa euroa, josta 5 miljoonaa euroa on vastattavaksi otettua velkaa.

    Huttula aloitti viime vuonna toiminnan uudessa laitoksessa. Sen toimintakonsepti on vähittäiskauppa- ja foodservice-asiakkaille myytävä suomalainen premium-luokan kananpoika. Helmikuusta 2015 lähtien Huttula on myös myynyt ruotsalaista Kronfågel-merkkiä suomalaisille asiakkailleen.

    Yhtiö työllistää 42 henkilöä. Laitos käsittelee tällä hetkellä noin 1,4 miljoonaa kananpoikaa vuodessa, mutta sen kapasiteetti on jopa 10 miljoonaa lintua.

    ”Suomi on Scandi Standardille houkutteleva markkina-alue, jolle on muiden Pohjoismaiden tavoin ominaista huolehtia broilerien laadusta, terveydestä ja hyvinvoinnista. Scandi Standard saa tämän kaupan myötä Suomesta vakiintuneen tiimin, uutta liiketoimintaa ja uuden tuotantolaitoksen", Scandi Standardin toimitusjohtaja Leif Bergvall Hansen kommentoi.

    Scandi Standard on Tukholman pörssiin listattu yhtiö. Sen toiminnat sijaitsevat Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.

    Yhtiö valmistaa, myy ja markkinoi pääasiassa jäähdytettyjä, pakastettuja ja jalostettuja broilerituotteita. Sen tuotemerkkejä ovat Kronfågel, Danpo, Den Stolte Hane, Vestfold Fugl, Ivars ja Chicky World.

    Yhtiön palveluksessa on noin 1650 työntekijää ja liikevaihto on yli 5 miljardia Ruotsin kruunua.

    Artikkelin aiheet
    yritysosto
    broileriteollisuus
    Scandi Standard
    Huttulan Kukko
    elintarviketeollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle