• FAO: Kuivuus nostanut vehnän hintoja reilusti - EU:n vehnäsato alhaisin sitten vuoden 2012

    Lämpötilat Euroopassa ovat paikoittain olleet jopa kahdeksan astetta keskiarvoa korkeammat.
    Kuivuus on vienyt Belgiassa viljojen keskimääräisestä sadosta viidenneksen.
    Kuivuus on vienyt Belgiassa viljojen keskimääräisestä sadosta viidenneksen. Kuva: Jarkko Sirkia
    Maatalous
    11.9.201817:35
    Maria Pohjala

    Kansainväliset vehnän hinnat nousivat kahdeksan prosenttia elokuussa. Taustalla piilevät kuivat ja kuumat kesäkuukaudet, jotka ovat syöneet satoja erityisesti Pohjois-Euroopassa. Tämä selviää YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö Faon tuoreista raporteista.

    Kansainvälinen ennuste vehnäntuotannolle laski elokuussa 14 miljoonalla tonnilla eli kahdella prosentilla heinäkuisesta arviosta.

    Vehnäsadon vuosiennuste on nyt 138 miljoonaa tonnia, eli alhaisin sitten vuoden 2012. Suurimmat pudotukset sadoissa ovat Pohjois-maissa ja Baltiassa mutta myös Australia, Kiina ja Venäjä ovat kärvistelleet kuivuudessa.

    Kaikkien viljojen sato Euroopan unionissa on tippunut viime vuodesta kuusi prosenttia vaihtelevien sääolosuhteiden takia, EU:n tuottajien kattojärjestö Copa-­Cogecan ennuste kertoo.

    Sato on laskemassa kuluvana vuonna 291 miljoonasta tonnista 274 miljoonaan tonniin. Samaan aikaan, kun Pohjois- ja Keski-Eurooppa ovat kärvistelleet kuivuuden vuoksi, Espanja, Portugali, Italia ja Ranska ovat kärsineet mittavista tulvista.

    Rehuviljan hinnat ovat nousseet Puolassa 14 prosenttia ja Ranskassa 40 prosenttia. Myös viljavarastot ovat alhaisimmillaan sitten vuoden 2013.

    Järjestön mukaan perunassa jäädään tänä vuonna omavaraisuustason alle.

    Lue myös:

    Keski-Euroopan sato kärsii kuivuudesta – Belgiassa peltokasveja on yritetty auttaa sadettamalla

    Artikkelin aiheet
    FAO
    vehnän hinta
    kuivuus
    Euroopan unioni
    sato
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle