• ÄKS: Valtra irtisanoo 29 työntekijää Suolahdessa — ”Tilanne on aiheuttanut jännitteitä”

    Suolahden tehtaita koskevat investointiuutiset eivät juuri pääluottamusmies Ville Kivimäen mieltä lämmitä.
    Viime lokakuussa Valtra esitteli kuudennen sukupolven S-sarjan traktorit, joiden valmistus tapahtuu Suomessa vaihteistoja ja ohjaamoita myöten. Suolahden tehtaaseen on investoitu useampi kymmenen miljoonaa euroa. Arkistokuva.
    Viime lokakuussa Valtra esitteli kuudennen sukupolven S-sarjan traktorit, joiden valmistus tapahtuu Suomessa vaihteistoja ja ohjaamoita myöten. Suolahden tehtaaseen on investoitu useampi kymmenen miljoonaa euroa. Arkistokuva. Kuva: Petteri Kivimäki
    Maatalous|Traktorit
    2.7.202411:01
    Tuulikki Viilo

    Maatalouskoneiden haastava markkinatilanne näkyy myös suomalaisen traktori- ja maatalouskonevalmistaja Valtran toiminnassa.

    Valtra sai hiljattain yt-neuvottelut päätökseen Suolahdessa. Yhtiö on osa yhdysvaltalaista AGCO-konsernia.

    Neuvottelujen tuloksena yritys irtisanoo yhteensä 29 työntekijää.

    Asiasta kertoo Äänekosken Kaupunkisanomat.

    ”Lähtökohtaisesti neuvottelut menivät paremmin kuin pelättiin”, kommentoi lehdelle pääluottamusmies Ville Kivimäki. ”Työnantajan esityksenä oli 60 henkilön irtisanomiset ja 20 lomautukset.”

    Irtisanotuilla ei ole työvelvoitetta irtisanomisaikana. Työnantaja on myös Kivimäen mukaan luvannut tukea irtisanottuja muutosturvapaketilla.

    ”Tilanne on aiheuttanut jännitteitä työmaalla. Ilmapiiri kesäloman kynnyksellä ei ole ollut mitä parhain, kun ei ole ollut tietoa, kenellä työt jatkuu ja kuka joutuu ulos. Tunnelma on ollut sen mukainen.”

    Suolahden tehtaita koskevat investointiuutiset eivät juuri pääluottamusmiehen mieltä lämmitä.

    Kivimäki kantaa suurta huolta Suomen hallituksen leikkauksista vallitsevassa tilanteessa.

    ”Ansiosidonnaisen leikkureiden vaikutukset ovat suuret.”

    Lue alkuperäinen uutinen kokonaisuudessaan täältä.

    Lisää aiheesta
    • Valtran uuden S-sarjan valmistus alkaa Suolahdessa.

      Traktorit | Valtra-tiimin pinnistys palkittiin − Suolahti saa jätti-investoinnin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Valtra
    irtisanomiset
    Suolahti
    yt-neuvottelut
    työmarkkinat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Crystalien vähäisiksi korvaajiksi vuonna 1992 esitellyn neljän traktorin UR 3 -malliston jatkoksi saatiin 90-luvun lopulla Forterra-Zetorit. Tekniikka oli Crystal-malleihin verrattuna jo eri planeetalta, mutta mitään suurtraktoreita ne eivät olleet. Jykevin kuutos-Forterra kehitti vajaat 120 hv. Nelisylinterinen 10641 sijoittui 105 hevosvoimallaan malliston keskivaiheille.

    Koneviesti | Zetor 80 vuotta: Traktori, joka rakennettiin puolen vuoden määräajassa

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen

  • Fendt Favorit 612 LSA -traktoria valmistettiin vuosina 1984–93 Baijerissa, Länsi-Saksassa.

    Koneviesti | Fendt Favorit 612 LSA -traktori erottui kilpailijoistaan hinnalla ja tekniikalla

    Tilaajalle