• Laidunnus onnistuu isossakin karjassa

    Laidunnuksen suosio jatkoi laskuaan viime vuonna. MTT:n tutkija Auvo Sairanen toivoo, että lasku saataisiin pysähtymään.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    2.5.201211:51
    MT toimitus

    Pro Agrian rehunkulutustilaston mukaan laitumen osuus lypsylehmien vuoden rehuannoksesta on pudonnut kuuteen prosenttiin.

    ”Jokaisen tilan on hyvä harkita laidunnusta, jos se vain on mahdollista, sillä laitumella on omat selvät etunsa”, Sairanen sanoo.

    MTT:n Maaningan tutkimusasemalla on sadan lehmän karja, jota laidunnetaan joka kesä.

    Sairasen mukaan laidunnus onnistuu isossakin karjassa, jos tilalla on siihen kiinnostusta ja osaamista sen järjestämiseen.

    ”Se vaatii onnistuakseen hyvän suunnittelun, mutta ei siihen mitään akateemista loppututkintoa tarvita. Terve maalaisjärki riittää.”

    Sairanen suosittelee isolle karjalle osa-aikalaidunnusta, jossa hyödynnetään kohtuullisella etäisyydellä navetasta olevat laidunlohkot.

    Maaningalla lehmät ovat puolet vuorokaudesta sisällä ja puolet ulkona.

    Hellekaudella lehmät laiduntavat yön, jotta ne eivät turhaan lämmitä navettaa ja se olisi mahdollisimman viileä päivän kuumimpaan aikaan. Ilmojen viiletessä lehmät ovat päivät ulkona ja yöt sisällä.

    Vain osan vuorokaudesta laiduntavat saavat suurimman osan rehustaan sisällä, mutta rehua ei pidä tarjota vapaasti. Muutoin laitumen syönti kärsii.

    Artikkelin aiheet
    laidunnus
    karja
    lypsylehmä
    maatalous
    rehunkulutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle