• Leppä: Ahdinko helpottuu sääntelyä purkamalla

    Ensimmäinen Farmari-päivä oli Joensuussa vilkas. Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokuntalaiset liikkuivat myös näyttelykentällä.
    Jari Leppä pitää hallitusohjelmaa maaseudun kannalta hyvänä, kunhan ajattelua suunnataan hallinnosta ihmisiin.
    Jari Leppä pitää hallitusohjelmaa maaseudun kannalta hyvänä, kunhan ajattelua suunnataan hallinnosta ihmisiin. Kuva: Silja Eisto
    Maatalous
    2.7.201502:00
    Silja Eisto

    "Maatalouden tilanne on nyt huono, mutta näkymät ovat hyvät", maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kesk.) totesi Farmari-näyttelyssä avajaispäivänä.

    Tuottajajärjestö MTK vaati hallitukselta keskiviikkona ripeää toimintaa hallitusohjelman viemiseksi käytäntöön, jotta maatilojen talousvaikeuksiin löytyisi helpotusta.

    "Teot on saatava paperilta toimeksi", myös Leppä myönsi.

    Kotimaassa tulisi erityisesti vähentää viljelijöiden hallinnollista taakkaa. Se edellyttää ajattelun siirtämistä hallinnon kiemuroista ihmisiin, yrittäjiin.

    "Nyt hallinnon on vihdoin muututtava, ja asenteen on muututtava myös eduskunnassa. Viljelijöihin on luotettava enemmän."

    Myös Farmarissa vieraillut tasavallan presidentti Sauli Niinistö on yksimielinen siitä, että kaikki turha sääntely on karsittava pois.

    Lepän mukaan keskustelut näyttelyvieraiden kanssa toivat esiin huolen tulevaisuudesta.

    "Erityisesti kannattavuus, maksuvalmius, byrokratia, hallinnollinen taakka ja tulevaisuus mietityttävät monia. Viljelijät pohtivat erityisesti sitä, kannattavatko investoinnit ja miten alalle saataisiin lisää nuoria."

    Poliitikoille kosketusta maaseudun arkeen

    Presidentin ja Lepän lisäksi maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) sekä kymmenkunta maa- ja metsätalousvaliokunnan edustajaa tutustui Farmariin avajaispäivänä.

    Myös useilla puolueilla oli omia kojuja alueella.

    Avajaispäivä keräsi Joensuuhun alustavien tietojen mukaan yli 20 000 kävijää, mikä yllätti järjestävän ProAgrian väen myönteisesti.

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    sääntely
    Farmari-näyttely
    Joensuu
    Jari Leppä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle