• Verkkokalastuskielto ei pitene heinäkuulle Saimaalla, vakuuttaa ministeri Leppä – "Säätelyn on oltava sellaista, että se saavuttaa alueen ihmisten hyväksynnän"

    Leppä muistutti, että nykyisillä rajoituksilla saimaannorpan suojelustrategiassa asetettu 400 yksilön välitavoite saavutettiin kuusi vuotta etuajassa.
    Valkoposkihanhien päämuuton aika on yleensä toukokuun puolivälin tienoilla.
    Valkoposkihanhien päämuuton aika on yleensä toukokuun puolivälin tienoilla. Kuva: Lari Lievonen
    Maatalous
    19.4.202118:02
    Sari Penttinen, Piia Pesola & Anni-Sofia Hoppi

    Asetus Saimaan kalastusrajoituksista ei ole voimassa, sillä valtioneuvostossa asetuksen sisällöstä ei ole päästy yhteisymmärrykseen.

    Pohjois-Savon ely-keskus ja vesialueen omistajat ovat valmistautuneet solmimaan kalastusrajoitussopimuksia jo helmikuusta lähtien.

    Yli 150 osakaskuntaa ja muuta vesialueen omistajaa ovat jo päättäneet kalastusrajoituksista vuosikokouksissa. Nämä saimaannorppaa suojelevat rajoitukset ovat kyllä astuneet voimaan 15.4. alkaen.

    "MMM esitti asetukseen alueellisia laajennuksia norppien uusille levinneisyysalueille nykyisillä aikarajoituksilla sekä esimerkiksi vaatimusta verkkojen ankkuroinnista. Tämä esitys kelpasi kaikille muille paitsi vihreille, siksi esitystä ei voi viedä valtioneuvostoon", kertoi maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) MT:eelle perjantaina.

    Asetuksenantovaltuus on valtioneuvostolla, ei maa- ja metsätalousministeriöllä (MMM).

    Ministeri ilmaisi selvästi oman kantansa asiaan ja painotti, että verkkokalastuskielto ei tule pitenemään heinäkuulle.

    "Tarvetta radikaaleille lisäkiristyksille ei Saimaalla ole. Päätöksenteon on oltava oikeasuhtaista. Nykyisillä rajoituksilla saimaannorpan suojelustrategiassa asetettu 400 yksilön välitavoite saavutettiin kuusi vuotta etuajassa."

    Asetusluonnosta, jossa rajoitusaika oli ennallaan ja rajoitusalueeseen ehdotettiin 243 neliökilometrin lisäystä, kannatti noin 80 prosenttia lausunnon antajista.

    "Säätelyn on oltava sellaista, että se saavuttaa alueen ihmisten hyväksynnän. Ilman hyväksyntää rajoituksiin ei sitouduta", sanoi Leppä.

    Myös vesialueiden omistajat olisivat hyväksyneet luonnoksen, kertoo Mikkolanniemen osakaskunnan esimies Sauli Tiainen Pihlajavedeltä.

    "Osakaskuntamme alueella on ollut yksi lahtivesi vapaana. Nyt osa siitä menee asetuksen kalastusrajoitusten piiriin."

    Vaikka rajoituksista sopiminen sujui tällä kertaa suhteellisen kivuttomasti, on osakaskunnalla ollut myös huonoja kokemuksia.

    "Meidän vaatimuksiimme ei ole kertaakaan suostuttu. Yhtenä sopimuskautena olisimme halunneet, että lahtivesi jää kalastuksen piiriin. Kun emme antaneet niitä rajoitusten piiriin vapaaehtoisesti, otettiin ne asetuksella, eikä saatu mitään korvauksia."

    Leppä kommentoi myös valkoposkihanhien kevätmuuttoa ja lintuja koskevia poikkeuslupapäätöksiä.

    "Poikkeuslupapäätökset on tehtävä ennen kuin valkoposkihanhet tulevat. Tämän hoitaminen on ympäristöministeriön ja -hallinnon vastuulla."

    Leppä myös painotti, että käytössä on oltava riittävän voimakkaita karkotuskeinoja. "Ampumislupia ja mahdollisuus hyödyntää saalis."

    Varsinais-Suomen Ely-keskuksen ylitarkastaja Matleena Louhisalmen mukaan päätöksiä valkoposkihanhia koskevista poikkeuslupahakemuksista saadaan ennen vappua.

    "Hakemuksia käsitellään isompina kokonaisuuksina, joten päätöksiä tulee useampi yhtä aikaa tämän tai ensi viikon aikana".

    Hanhien pääjoukko saapuu toukokuussa. Louhisalmi vakuuttaa, että Ely pyrkii käsittelemään mahdollisimman monta hakemusta ennen sitä.

    Lue lisää:

    Saimaan kalastusrajoituksista kiistely kismittää vesialueen omistajia: "Verkkokalastus loppuu ennen kuin norpat"

    Leppä vetoaa Saimaan asukkaisiin: "Jättäkää verkot naulaan ja turvatkaa saimaannorpan suojelu" – verkkokalastusta rajoittava asetus viivästyy

    Saimaalla olisi erityinen tarve norppaturvalliselle jokamiehen rysälle – uusi asetus kalastusrajoituksista annetaan ennen huhtikuun alkua

    Artikkelin aiheet
    saimaannorppa
    verkkokalastuskielto
    Saimaa
    Jari Leppä
    kalastusrajoitukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle