• Suurentuvat tilat vaativat ammattimaista maatalouskauppaa

    Maatilat suurenevat ja viljelijöiden tietämys lisääntyy vauhdilla. Maatalouskaupalla alkaa olla tekemistä, että se pärjää kovien maatalousammattilaisten kanssa.
    Janne Tuusa on Forssan Agrimarketin myymäläpäällikkö.
    Janne Tuusa on Forssan Agrimarketin myymäläpäällikkö. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    7.4.201409:00
    MT toimitus

    Maatalouskauppa toimii tulevaisuudessa yhä harvalukuisempien mutta osaavampien viljelijöiden ja suurentuvien teollisuusyritysten kanssa. Se tarkoittaa, että kaupan pitää kansainvälistyä ja osata jatkuvasti yhä enemmän, jotta kovassa kilpailussa pärjätään, Hankkijan omistajan, tanskalaisen Danish Agron rehuliiketoiminnan johtaja Jacob Tetzlaff sanoo.

    Tetzlaffin mukaan viljelijät hoitavat markkinointia ja hankkivat tarvikkeita yhä enemmän itse suoraan tehtailta. Kauppojen myyjähenkilökunnan täytyy olla osaavaa, jotta viljelijä saa lisäarvoa asioinnista kaupan kanssa. Lisäksi voittomarginaalit ovat jatkuvassa paineessa kilpailun vuoksi.

    Tanskassa maatilojen rakenne muuttuu vielä kovempaa vauhtia kuin Suomessa. Kaikkien maatilojen lukumäärä putoaa 50 000:sta 30 000:een parissakymmenessä vuodessa vuoteen 2022 mennessä.

    Suomessa maatiloja on nyt 55 000, joista yli sadan peltohehtaarin tiloja runsaat 4 000.

    Maatalouskaupalle suuri koko on tärkeää, koska pääomia tarvitaan paljon ja pääoman tuotto on alhainen. Teollisuus laajenee suuriksi kansainvälisiksi jäteiksi. Kaupan on oltava iso pärjätäkseen tavaroiden hankintakilpailussa, Tetzlaff sanoo.

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    maatila
    maatalouskauppa
    kansainvälinen kauppa
    teollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle