
Kauppapuutarhaliitto etsii innovaatiokilpailulla uusia tuotteita, tuotantomenetelmiä, palveluita tai ideoita, joiden avulla voidaan kehittää suomalaista kasvihuonetuotantoa ja sen kannattavuutta.
Kilpailuaikaa on vielä jäljellä, ilmoittautuminen päättyy 31. elokuuta kello 23.59. Jaettavien palkintojen arvo on yhteensä 10 000 euroa.
Osallistumislomakkeen voi täyttää www.lyyti.in/puutarhainnovaatio2023
Innovaatiopalkinnoilla Kauppapuutarhaliitto haluaa on edistää suomalaisten yritysten, yliopistojen, tutkimuslaitosten ja yksittäisten henkilöiden kotimaista kasvihuonetuotantoa palvelevaa innovointia. Ratkaisut voivat liittyä esimerkiksi kasvihuoneyritysten tuotantoon, tuotekehitykseen, teknologiaan tai markkinoiden kehittämiseen. Niiden on edistettävä yritysten kannattavuutta, tuottavuutta ja kilpailukykyä tai ympäristöystävällisyyttä.
Tuomaristo painottaa ehdotuksen uutuutta ja realistisuutta. Perusedellytys on, että ehdotus on todennäköisesti toteuttamiskelpoinen ja että sillä on teknisiä tai kaupallisia edellytyksiä. Jo valmiita kaupallisia tuotteita ei palkita. Osallistua voi myös ideoilla, jotka eivät ole patentoitavissa tai muuten suojattavissa.
Tuomaristona toimii Kauppapuutarhaliitto ry:n johtokunta valitsemiensa asiantuntijoiden kanssa. Innovaatiopalkinto jaetaan Kauppapuutarhaliiton Uuden Tekniikan Päivässä Tampereella 26. lokakuuta.