• Linja-auto- ja lentoliikenteen koetaan heikentyneen

    Suomalaiset kokevat julkisen liikenteen palveluiden huonontuneen parin vuoden aikana. Erityisesti tyytymättömyys on kasvanut kotimaan lentoliikenteen ja paikallisen linja-autoliikenteen palveluihin.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    11.6.201312:28
    MT toimitus

    Raideammattilaisten yhteisjärjestön puheenjohtaja Vesa Mauriala huomauttaa, että suomalaiset kritisoivat eniten niitä liikennevälineitä, joita on eniten kilpailutettu.

    ”Suomessa kilpaillaan ainoastaan hinnalla, ja se näkyy heikkona kalustona.”

    Liikenneyhteyksistä eniten huomauttamista koettiin olevan maanteissä. Lähes puolet suomalaisista pitää maanteiden kuntoa vähintäänkin melko huonona.

    ”Maanteiden peruskunnon ylläpidosta on jääty jälkeen jo 90-luvun suuresta lamasta asti. Lisärahoitusta tarvittaisiin 3 miljoonaa euroa vuodessa”, Mauriala sanoo.

    Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n barometrin mukaan suomalaiset olisivat suopeita ilmaiselle joukkoliikenteelle. Maksutonta joukkoliikennettä asutuskeskuksissa kannattaa lähes puolet suomalaisista, ja reilu kolmannes vastustaa sitä. Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että ilmainen joukkoliikenne vähentäisi yksityisautoilua.

    Selvityksen mukaan julkinen liikenne toimii mainettaan paremmin. Julkista liikennettä usein käyttävät suomalaiset ovat huomattavasti tyytyväisempiä julkisen liikenteen palveluihin kuin niitä vähän käyttävät. Ero näkyy parhaiten junien kaukoliikenteessä.

    JHL:n yllätykseksi ruuhkamaksut eivät saa kannatusta. Yli puolet suomalaisista vastustaa ruuhkamaksuja ja tietulleja, ja vain vajaa kolmannes kannattaa niitä.

    TNS Gallup on haastatellut 1 048:aa suomalaista JHL:n toimeksiannosta.

    Artikkelin aiheet
    julkinen liikenne
    linja-autoliikenne
    lentoliikenne
    joukkoliikennebarometri
    liikennerahoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle