
”Mustanmeren alueen vientihäiriöt ja sateiden puute nostavat rapsin hintoja epävakailla markkinoilla. Samaan aikaan korkea hintataso kannustaa voimakkaasti kylvämään enemmän rapsia”, kertoo ruotsalainen ATL.
Venäjän ja Ukrainan heinäkuiset iskut viljalogistiikkaan saivat viljojen hinnat nousuun. Myös raakaöljyn hinta nousi, mikä vaikutti rapsin hintaan biodieselin kautta. Marraskuun rapsifutuuri Euronextissä nousi tuolloin 569 euroon tonnilta. Elokuun 21. päivänä Euronextin marraskuun rapsifutuuri päätyi päivän päätteeksi 544,75 euroon tonnilta.
Yhdysvaltojen ja Iranin välinen konflikti sekä epävarmuus Hormuzinsalmen liikenteestä vaikuttavat edelleen markkinoihin. Ukrainan ja Venäjän vientikyky heikkenivät elokuussa molemminpuolisten iskujen vuoksi. Ukraina ja Venäjä hallitsevat maailman auringonkukkaöljyn vientiä, ja häiriöt tässä kaupassa horjuttavat kasviöljymarkkinoita ja nostavat hintoja. Lisäksi suurissa osissa Ukrainaa kärsitään erittäin kuivista oloista, mikä vaikuttaa esimerkiksi auringonkukan satoon ja herättää huolta tulevista syyskylvöistä. Myös huoli palmuöljyn tarjonnan vähenemisestä vaikuttaa markkinoihin.
Rapsin keskimääräiset hehtaarisadot EU:ssa ovat tänä vuonna jääneet nelisen prosenttia keskiarvoa alemmiksi. Vaikka viljelyala on kasvanut, jää sato viimevuotista pienemmäksi, 19,8 miljoonaan tonniin. Viime vuosiin verrattuna kokonaissato ei silti ole huono.
Hintatasoa nostaa nyt lisäksi kasvava huoli siitä, miten kuivuus vaikuttaa syksyllä kylvettyyn tai kylvettävään rapsiin. Ranskan kerrotaan kärsivän kuivuudesta, joka aiheuttaa riskin muun muassa syysrapsin taimettumiselle. Ranska on EU:n suurin rapsintuottaja. Seuraavana tulee Saksa, jossa kohdataan osittain samankaltaisia ongelmia.
ATL muistuttaa, että laskelmien perusteella rapsin kannattavuus on edelleen selvästi vahvempi kuin viljakasveilla. Rapsin viljelyala on kasvanut EU:ssa viimeisten kolmen vuoden aikana, ja tämän vuoden korjuuala arvioitiin noin 6,3 miljoonaksi hehtaariksi. Odotusten mukaan viljelijät kylvävät paljon rapsia tänä vuonna.
Syysrapsin kylvöalan odotetaan siemenmyynnin perustella kasvavan myös Ruotsissa. Tämän vuoden rapsiala oli Ruotsissa hieman yli 100 000 hehtaaria, kun huippuvuonna 2022 ala oli yli 118 000 hehtaaria. Myös Ruotsin eteläosissa on monin paikoin erittäin kuivaa ja monet viljelijät lykkäävät rapsin kylvöpäätöstä. Liian vähäinen sade kylvön jälkeen voi johtaa siihen, että rapsi itää huonosti eikä selviä.
Jos syysrapsin kylvöt onnistuvat markkinoiden odotuksia heikommin, pysynee rapsin hinta korkeana. Jos taas sateet saapuvat ja suuri kylvöala taimettuu hyvin, voi korkea hintataso lähteä laskuun.