• Myrsky katkonut jälleen sähköjä

    Puita on kaatunut sähkölinjojen päälle ja aiheuttanut sähkökatkoja ainakin Savossa.
    Sähköjohtojen päälle kaatuneet puut ovat katkoneet sähköjä eri puolilla maata. Kuvassa puiden kaatumista ehkäistään ennakolla raivaamalla linjojen läheisyydessä sijaitsevaa puustoa.
    Sähköjohtojen päälle kaatuneet puut ovat katkoneet sähköjä eri puolilla maata. Kuvassa puiden kaatumista ehkäistään ennakolla raivaamalla linjojen läheisyydessä sijaitsevaa puustoa. Kuva: Pekka Fali
    Maatalous
    3.6.201516:43
    Juhani Reku

    Ilmatieteenlaitos varoittaa voimakkaasta tuulesta isossa osassa Etelä-, Keski- ja Itä-Suomea. Lounaasta koilliseen kulkeneeseen säärintamaan on liittynyt myös ukkosia.

    Ainakin Savon Voiman verkkoyhtiön alueella voimakkaat tuulenpuuskat ovat kaataneet puita linjojen päälle ja aiheuttaneet sähkökatkoja.

    Tällä hetkellä noin 5 000 Savon Voiman asiakasta on sähköttä. Häiriöt keskittyvät erityisesti verkkoalueen eteläisimpiin osiin.

    Pahimmat vika-alueet ovat Kuopion Vehmersalmella ja Leppävirralla. Vehmersalmella sähköttä on 1 300 asiakasta ja Leppävirralla 800. Pieksämäellä sähköttömiä talouksia on 500 ja Suonenjoella 300.

    Savon Voima kertoo, että sähköverkon vikoja korjataan paraikaa.

    Yhtiö varoittaa asiakkaitaan sähköverkon nollajohtimen katkeamisen aiheuttamasta riskistä. Nollajohdin on saattanut katketa, jos sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat aaltoilevasti normaalia kirkkaammin tai himmeämmin.

    Nollajohtimen katkeaminen voi aiheuttaa laitevaurioita, tulipalon tai pahimmillaan sähköiskun vaaran.

    Jos epäilee nollajohtimen katkeamista, pitää sähkö heti katkaista pääkytkimestä ja ottaa yhteys oman sähköyhtiön vikapalvelunumeroon.

    Osa sähköverkon niin sanotusta räpsytyksestä johtuu linjalle kallistuvista oksista tai puusta. Ne käynnistävät sähköasema-automaation, jonka tarkoituksena on suojata sähkölaitteita ja poistaa ohimeneviä vikoja, Savon Voimasta kerrotaan.

    Artikkelin aiheet
    myrsky
    sähkökatko
    Savo
    sähköverkko
    Savon Voima
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle