• Maailman vehnäsadosta tulossa ennätysmäinen

    Maatalous
    14.9.201516:00
    Tuure Kiviranta

    Vehnän tuotannossa rikotaan jälleen ennätyksiä.

    Yhdysvaltain maatalousministeriö Usda ennusti perjantaina julkaisemassaan kuukausiraportissa maailman vehnäsadon olevan 731 miljoonaa tonnia kaudella 2015/2016. Toteutuessaan se olisi kuusi miljoonaa tonnia viime vuoden ennätyssatoa isompi.

    Elokuun arvioon verrattuna Euroopan vehnäsatoa on suurennettu Keski-Euroopan pelättyä parempien satojen ansiosta. Myös Venäjällä ja Ukrainassa satonäkymät paranivat kuukaudentakaisesta arviosta.

    Usda laski Yhdysvaltojen vientitoiveita. Venäjä on kilpailukykyinen vehnän viejä.

    Vehnävarastojen ennustetaan kasvavan entisestään, mikä ei lupaa hyvää hinnoille.

    Maissin satonäkymiä Usda sen sijaan leikkasi sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Maissin tarjontatilanne on siten tiukempi kuin markkinoilla on ajateltu.

    Soijan satoennuste laski myös Kanadan ja Ukrainan heikentyneiden satonäkymien takia, vaikka Yhdysvaltojen ennustetta suurennettiin.

    EU-maiden rapsisato arvioidaan nyt paremmaksi kuin aiemmin kesällä. Samoin Kanadan rapsisato. Intian ja Turkin sadonmenetykset ovat kuitenkin suurempia kuin EU:n ja Kanadan saamat lisäykset.

    Viljapörsseissä Usdan raportti nosti maissin hintaa. Maissi tuki myös osaltaan vehnää. Sen hinta ei pudonnut jyrkästi, vaikka ennusteet kasvoivat. Pariisin viljapörssissä joulukuun vehnänoteeraus oli perjantaina noin 168 euroa tonnilta eli lievässä laskussa.

    Maissin marraskuun noteeraus oli noin 165 ja rapsin marraskuun noteeraus 363 euroa.

    Kotimaassa rukiin hinta laski edelleen. Myös rehuvehnän ostotarjoukset alenivat viime viikolla.

    Tuure Kiviranta

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    vehnäsato
    USDA
    viljamarkkinat
    maissi
    rapsi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle