• Raskaasti tappiollinen Vapo vähentää väkeä

    Kekkilä, Neova ja lämpöliiketoiminta paransivat kannattavuuttaan.
    Maatalous
    21.10.201512:14
    Jouko Kyytsönen

    Vapo teki touko–elokuussa liiketappiota liki 13 miljoonaa euroa. Se on yli kymmenen prosenttia liikevaihdosta.

    Vapo Oy aloittaa energiaturpeen myynnin vähentymisen vuoksi 250 henkilöä koskevat yt-neuvottelut. Vähentämistarpeeksi yhtiö arvioi 155 henkilöä.

    Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyynyn mukaan suurin syy tappioon oli turvetuotannon jääminen Suomessa 7,1 miljoonaan kuutioon, eli turvetuotanto jäi tavoitteesta yli kolmanneksen. Myös sahat tekivät lähes miljoonan euron tappion.

    Yhtiön liikevaihto pieneni kuusi prosenttia edellisvuoden touko–elokuusta ja oli 124 miljoonaa euroa. Pienentyminen johtui sahatavaran kysynnän ja hintojen heikkenemisestä.

    Vapoon kuuluvat Kekkilä, Neova ja lämpöliiketoiminta paransivat kannattavuuttaan.

    Samaan aikaan yt-neuvotteluiden kanssa Vapo-konserniin avautuu lähes sata työpaikkaa, jotka sisältävät ”laajempia vastuita”. Siten työpaikkoja vähenisi kaikkiaan 58 henkilötyövuoden verran.

    Vapo Oy:n henkilöstömäärä Suomessa on 430 työntekijää.

    Operaatiojohtaja Jyrki Vainionpään mukaan vastuut laajenevat esimerkiksi vuodenaikojen mukaan. ”Kesällä henkilö voi hoitaa turvetuotantoa, talvella toimituksia ja asiakkuuksia. Turpeen lisäksi henkilö voi saada energiapuutehtäviä.”

    Sähkön tuotanto turpeella on vähentynyt eniten Pohjois-Pohjanmaalla. Suurin osa lakkautettavista tehtävistä koskee Vapon alueita.

    Lue lisää keskiviikon MT:stä.

    Artikkelin aiheet
    Vapo
    yt-neuvottelut
    turvetuotanto
    Kekkilä
    Neova
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle