Perunalla on erilaisia tauteja enemmän kuin millään muulla viljelykasvilla. Ne esiintyvät usein piilevinä, joten ne saattavat levitä viljelmälle huomaamatta, Ruokavirasto muistuttaa.
Taustaltaan tuntematon tai varmentamaton peruna on aina riski. Jos sitä käyttää siemenperunana, tilalla on todella suuri todennäköisyys hankkia kasvintuhooja omaan tuotantoketjuun, virasto korostaa.
Istutukseen tulisikin käyttää ainoastaan sertifioitua siemenperunaa tai sertifioidusta siemenperunasta omalla tilalla lisättyä istutettavaksi tarkoitettua perunaa.
Taudit voivat siirtyä siemenperunaan myös tilan laitteistosta. Istutettavaksi tarkoitettua perunaa ei siis pidä käsitellä samalla laitteistolla, jolla käsitellään muuta perunaa.
Tarkkana pitää olla joka vaiheessa. Perunan käsittely- ja lajittelujätteet, käsittelyssä irronnut maa-aines sekä koneiden ja laitteiden puhdistuksessa syntyvä jäte on hävitettävä turvallisesti niin, ettei tuhoojien leviämisvaaraa synny.
Jos tuottaja on tuomassa perunaa toisesta EU-maasta, tuonnista voi ilmoittaa Ruokavirastoon. Ilmoitusten perusteella Ruokavirasto järjestää tarkastuksen, jossa otetaan mukulanäyte tuhoojatutkimuksia varten. Ilmoituksen voi tehdä sähköpostilla osoitteeseen kasvinterveys@ruokavirasto.fi.
Tarkastuskaan ei täysin takaa, että perunaerässä ei olisi kasvintuhoojia, joten lopulta vastuu on aina tuojalla.
Jos uusi tauti pääsee pellolle, sen havaitsemiseen voi kulua jopa vuosia.
Suurin osa perunaa vioittavista kasvintuhoojista on tavanomaisia tuhoojia, joita esiintyy yleisesti Suomessa. Pahimmat ovat niin sanottuja karanteenituhoojia, joita koskevat kasvinterveyssäädökset.
Karanteenituhoojiksi määritellään muun muassa vaalea- ja tummarengasmätä sekä perunasyöpä. Perunasyöpää ja tummarengasmätää ei meillä Suomessa toistaiseksi esiinny.
Perunasyöpä on sienitauti, joka voi perunan lisäksi tarttua muihin koisokasveihin.
Tauti havaintaan yleensä vasta nostovaiheessa. Lievissä oireissa sienen aiheuttamat kasvaimet ovat pieniä ja syylämäisiä.
Joskus voimakas saastunta voi peittää koko mukulan pinnan jo nostovaiheessa.
Tauti leviää tartunnan saaneissa siemenperunoissa tai mukuloihin kiinnittyneen maa-aineksen mukana. Se leviää myös työkoneiden ja -välineiden mukana.
Sienen kestoitiöt säilyvät maaperässä pitkiä aikoja, jopa yli 30 vuotta.
Perunasyövän saastuttama alue määrätään perunan viljelykieltoon vähintään 25 vuoden ajaksi. Saastunutta aluetta ympäröivällä puskurialueella perunantuotannossa on käytettävä syövänkestävää perunalajiketta.
Sieni-itiöiden hävittämiseksi maaperästä ei ole olemassa tehokasta menetelmää.
Tumma- ja vaalearengasmätä ovat bakteeritauteja.
Vaalearengasmädän isäntäkasvi on peruna. Tummarengasmädän isäntäkasveja ovat lisäksi tomaatti ja luonnon koisokasvit ja lisäksi sillä on useita eri rotuja.
Oireet voidaan havaita halkaistusta mukulasta, jossa johtojännekehä näkyy aluksi kellertävänä ja myöhemmin tummuvana renkaana. Johtojännekehästä voi erittyä vaaleaa bakteerilimaa.
Tumma- ja vaalearengasmätää ei pysty erottamaan toisistaan oireiden perusteella, vaan saastunta on aina varmistettava laboratoriotutkimuksilla.
Rengasmätäbakteerit leviävät piilevinä perunan mukana. Lisäksi ne leviävät työkoneiden ja laitteiden välityksellä sekä kasteluveden mukana.
Tumma- ja vaalearengasmädän hävittämistoimiin kuuluvat muun muassa saastuneen perunan turvallinen hävittäminen, perunan viljelyrajoitukset sekä sertifioidun siemenperunan käyttö.
Lisäksi tulee kiinnittää huomiota koneiden ja laitteiden huolelliseen pesuun ja desinfiointiin.
Taudin torjumiseksi ei ole olemassa kemiallisia menettelyjä.
Lue myös: