• Le Soir: Afrikkalainen sikarutto saattoi levitä Belgiaan Baltian maista armeijan sotaharjoituksista

    Belgian sikatiloista 94 prosenttia sijaitsee Pohjois-Belgian puolella.
    Afrikkalaisen sikaruton epäillään levinneen Belgiaan armeijan mukana.
    Afrikkalaisen sikaruton epäillään levinneen Belgiaan armeijan mukana. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    10.10.201813:24
    Maria Pohjala

    Belgian villisioista on löytynyt lisää afrikkalaista sikaruttoa (ASF). Varmistettuja tautitapauksia on jo yli 50, kertoo belgialaismedia Le Soir.

    Taudin saapuminen Belgiaan on toistaiseksi ollut arvailujen varassa. Nyt uudeksi taudin kulkureitiksi on epäilty armeijan osallistumista sotaharjoituksiin Puolassa ja Baltiassa. Neljä tautitapausta on löytynyt puolustusvoimien alueelta.

    Aiemmin taudin on epäilty levinneen rekkojen, metsästysmuistojen tai turismin kautta.

    Kaikki ASF-tautitapaukset ovat löytyneet 2 500 hehtaarin alueelta, joka on paljon pienempi kuin tautialueeksi rajattu 64 000 hehtaaria. Kaikki tautialueella sijaitsevien sikaloiden siat on teurastettu. Yhteensä sikoja on lopetettu Belgiassa tähän mennessä 4 000.

    64 000 hehtaarin tautialueella liikkumista on rajoitettu sekä metsätyöt ja metsästys on kielletty.

    Tähän mennessä 17 maata on kieltänyt belgialaisen sianlihan ja sianlihatuotteiden tuonnin.

    Belgia on yksi Euroopan suurimpia sianlihan tuottajia. Maa vei viime vuonna noin 800 000 tonnia sianlihavalmisteita. Se on myös yksi EU:n johtavista porsaiden maahantuojista.

    Kiina, Japani, Etelä-Korea ja Filippiinit ovat laittaneet kaikilla Belgian alueilla tuotetun sianlihan pannaan. Joissakin maissa kielto kattaa kaikki sianlihatuotteet, kun taas toisissa taas Belgia saa edelleen toimittaa tiettyjä jalostettuja tuotteita.

    Etelä-Afrikka, Venäjä, Serbia ja Ukraina ovat kieltäneet myös elävien sikojen ja jalostusmateriaalien tuonnin. Valko-Venäjä on rajoittanut sen lisäksi rehujen tuontia Belgiasta.

    Useimmat muut maat – EU-maat mukaan lukien – ovat kieltäneet tuonnin vain niiltä alueilta, joilta tautia on löytynyt.

    Belgian viranomaiset huomauttavat, että afrikkalaista sikaruttoa on löytynyt vain Etelä-Belgiasta eikä tautia ole löytynyt sikaloista.

    Euroopan lihanjalostajat ovat vaatineet Euroopan komissiota puuttumaan tuontikieltoihin, koska viranomaisten mukaan belgialainen sianliha on "ASF-vapaata".

    Samalla viranomaiset korostavat, että useimmat belgialaiset sikatilat sijaitsevat Flanderin alueella, noin 200 kilometrin päässä tartunta-alueesta.

    Artikkelin aiheet
    afrikkalainen sikarutto
    Belgia
    sianliha
    Baltian maat
    sotaharjoitukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle